Kerroin huhtikuussa, että kävin siskoni luona Saksassa. Silloin minuun istutettiin kuntoilun ja terveellisen ravinnon siemen, joka lähti minussa hyvin itämään. Päätimme jo silloin, että syksyllä tulen uudelleen tsekkaamme tulokset. Löimme (ehkä leikillisesti) pienen vedon. Kumpikin asetti oman tavoitteensa ja panoksensa. Siskoni yllytti tulemaan syyskuussa, jolloin Bensheimissä järjestetään suuri juoksutapahtuma. Lupauduin toki ja minut ilmoitettiin kisaan juoksemaan kymppiä. Siis minut, joka ei ole ehtinyt koskaan kuntoilemaan ja jolla ei ole koskaan ollut aikaa moiseen.
Halusin ottaa mukaani kehitysvammaisen pikkuveljeni, joka nauttii matkustelusta ja sisarusten kanssa yhdessäolosta. Lento meni mukavasti väritellessä ja virkatessa. Minua odotti siskon luona taas romanttisesti somistettu "neidonkammari" laventeleineen. On jo ylellistä nukkua kauniissa lakanoissa, sata vuotta vanhan talon tunnelmassa, keskellä pientä kaupunkia. Kirkonkellot kilkkaa joka aamu klo 7. Ylös laiskurit!
Tulopäivänä eli perjantai aamuna, kävimme vähän ostoksilla. Tietysti Laku-koira mukana tavarataloissa ja vaatekaupoissa. Minulle oli varattu hieronta-aika ja veljelleni jalkahoito. Siskoni pyysi kiiruhtaa hieronnasta nopeasti kauneushoitolaan, sillä hän oli yllätykseksi varannut minulle käsihoidon. Juoksin tukkaputkella hoitolaan, niin veljeni istui käsihoidossa. Hän oli halunnut myös kynsinauhat kuntoon. Onneksi hoitajalla oli meille aikaa!
Melkein itkettää tämä hemmottelun määrä! Siskoni oli varannut ajan Frankfurtiin lauantai aamuksi, meikkaukseen ja studiokuvaukseen. Pikkuveljeni jäi siskon miehen kanssa ulkoiluttamaan Lakua ja valokuvaamaan luontoa. Hän on innokas valokuvaaja ja kuvaa paljon lintuja ja muita eläimiä. Hänellä oli mukana pitkäputkinen järjestelmäkamera, tabletti ja kaksi pientä taskukameraa.
Ihmettelimme siskoni kanssa, että Suomessa ei ole vastaavaa toimintaa. Meikkaus ja studiovalokuvaus tapahtuu kemikalioliikkeessä tai -osastolla. Taitava meikkaaja laittoi kasvoni keskellä myymälää ja nuori valokuvaajatyttö kuvasi ohikulkevien ihmisten katsellessa. Parivaljakko kiertää kaupungista toiseen ja rantautuu kamppeineen ostoskeskuksiin. Hyvä idea, vink vink nuoret valokuvaajat! Asiakaskunta on ikäisiäni (keski-ikäisiä rouvia), jotka haluavat laittautua kuvaukseen eikä hinta päätä huimannut.
Lauantai-iltana oli perhosia vatsassa, kun alkoi henkinen valmentautuminen juoksua varten. Meidän piti siskon kanssa juosta yhdessä, mutta hän joutui jäämään kannustusjoukkoihin. Kipu ei taittunut särkylääkkeillä eikä lämmittelyillä. Oli mahtava kokemus juosta yhdessä yli 500 ihmisen kanssa, joita yhdistää halu liikkua. Nyt minäkin tunsin kuuluvani siihen joukkoon. Olin ehtinyt treenaamaan vain puoli vuotta, mutta tunsin kuinka juoksu kulki. Jalat veivät ja hengitys oli tasaista ja rauhallista. Olin 373.
Juoksun jälkeen tuli pikkuveljen yllätys-osio. Veimme hänet kiipeilypuistoon. Samaisessa puistossa olemme käyneet koko perheellä vuosia sitten ja tykkäsimme kovasti. Tosin kovin korkealle ei tavalliset talliaiset uskalla kiivetä, 3-4 metriä riittää vallan mainiosti. Päätä huimaa irrottautua hurjaan Tarzan-laskuun, pelkän köyden varassa. Vietimme puistossa monta tuntia, rauhassa kiipeillen ja piknikistä nauttien. Kiitos siskolleni ja hänen perheelleen! Kiitos veljelleni! Matka oli erittäin onnistunut huolimatta lennon viivästymisestä kotimaassa. Sanoin veljelleni, että "ei ollut oikein kiva loppu meidän matkalle", kun jouduimme odottelemaan seuraavaa lentoa Seutulassa kahdeksan tuntia puoleen yöhön. Siihen veljeni, että "Eikös tämä ole kivaa?" Niin. Todellakin!
