Toimistotöitä....

Voi miten työlästä on aloittaa paperihommat. Huomaan, että siivoan keittiön, laitan pyykit, vaihdan lakanat... teen kaikkea, ettei tarvitsisi aloittaa. Tulee ihan kouluajat mieleen. Minulla piti olla huone tiptop, ennen kuin pystyin keskittymään läksyjen tekoon tai kokeisiin lukemiseen. Siivosin ja järjestelin, kunnes olinkin jo liian väsynyt... Nyt pitäisi kiivaasti suunnitella asiakkaille tulevia siivousaikoja. Ja kuten huomaatte, kirjoitan postausta!!!!! Minulla on kyllä tehokas toimisto. Työpöytänä silityslauta :)
Minulla ei ole koskaan ollut ihan omaa huonetta. Kun tytöt muuttivat omilleen, aloin sisustaa ikiomaa puuhahuonetta. Tällä on tilaa omille vaatteille, muistoille, pianonsoitolle, tramppajumpalle. Voin pitää salireppuni levällään tai vaatteet kasoissa. Joskus mieheni tulee ihan katsomaan, mitä ihmettä puuhailen, kun naista ei näy moneen tuntiin. Hän kaivautuu sänkyyni, tyynyvuoren uumeniin ja kehuu, kun täällä on niin pehmeää. Onneksi on nyt mahdollisuus omaan tilaan ja -aikaan. Kuitenkin yhdessä eläen ja asustellen.

Synttäriyllätys

Mietimme sisarusporukalla, mitä kivaa yllätystä keksisi 40 vuotta täyttävälle veljelle. Pohdintojen jälkeen päädyimme pirteään sunnuntaiaamu herätykseen viemällä hänet avantoon. Sauna lämpeni meillä valmiiksi  ja aamupala järjestettiin nyyttäri-periaatteella. Vanhin siskoni oli ostanut mustia sämpylöitä, toinen sisko teki viherjuomaa ja tarjoili hedelmiä. Yksi veljistäni oli leiponut pätkiskakkua.
Aamu alkoi mukavasti kirpeässä 16 asteen pakkasessa, saunanlauteilla rakkaitten kanssa ja pöydän herkkuja nauttiessa. Ei ole sisaruksiani varmaan koskaan liikaa juhlittu. Tuli niin onnellinen ja tyytyväinen olo tempauksesta. Ja sai itsekin pulahtaa aamu-uinnille.


Issikka-vaellus

Toistakymmentä vuotta sitten suunnittelimme perheen kesken vaellusta islanninhevosilla. Koskaan ei tuntunut löytyvän aikaa tai rahaa. Vuodet vierivät ja tilanteet muuttuivat. Tytöt alkoivat tulla aikuisikään ja ajatukset eläintenoikeuksista alkoivat nostaa päätään. Minua jäi harmittamaan toteutumaton lupaus ja haave. Ennen joulua päätin, että nyt tai ei koskaan, tämä kokeillaan ja toteutetaan ja sillä siisti.
Yksi tyttäristä halusi lähteä mukaan. Varasin meille tunnin retken maastossa, muiden ensikertalaisten matkaan. Tuli vähän tallityttö- olo hevosta harjatessa ja nauratti, mihin kaikkeen sitä nokkansa oikein pistää. En ole oikeesti koskaan ollut mikään hevoshullu eikä minusta taida sellaista tullakaan. Mutta ratsastuskokemus oli kiva. Kavioiden kopse, narskuva lumi -12 asteen pakkasessa ja vaihteleva maasto loivat minulle mukavan kokemuksen. Saattaapi olla, että kesällä pitää lähteä uudelleen, sillä nuorinta tyttöä taisi jäädä vähän kaihertamaan... Ja mikäs siinä. Minä olen kyllä innolla mukana!

Vuoden aloitus ilman lupauksia...

Säätiedotus lupaili kehnoa säätä vuoden ensimmäiselle päivälle, mutta eipä ilma ole ennenkään estänyt ulkoilua ja reippailua. Lähdimme lumisateessa, melkein nollakelissä ajelemaan Jyväskylän Ladunmajalle. Laduntekijä suunnisti juuri edellämme tekemään meille latua jäälle ja saimme kiertää  hyvää uraa. Siinä ympyrää hiihdellessä tuli katseltua kaunista, lumista maisemaa ja mietittyä mennyttä ja tulevaa vuotta. Hyvä vuosi on ollut, vaikka ei ole ihmeitä tapahtunut. Ehkä juurikin sen vuoksi. Tämä alkava vuosi muuttaa ainakin vähän minun työkuvioitani, sillä yritysmuotoni vaihtuu jossain vaiheessa avoimeksi yhtiöksi ja tyttäreni tulee kumppanikseni. Mutta aika näyttää, mitä tapahtuu ja milloin. Mitään lupauksia en tehnyt, sillä vanhoilla tavoilla mennään. Terveellistä, kasvispainotteista ruokaa, liikuntaa ja mieleistä tekemistä. Uni olisi kiva saada kuntoon, mutta siihen ei lupaukset eikä päättämiset tepsi. Pitää vaan toivoa!