Miniloma

Olen toiminut yrittäjänä kolmattatoista vuotta ja tottunut siihen, että ei ole pitkiä kesälomia. Asiakkaat kyselevät ja usein ihmettelevät jaksamistani. Minusta on mukavaa pitää pidennettyjä viikonloppuja, vapaapäiviä keskellä viikkoa tai tehdä lyhyempää työpäivää, jos sellainen milloinkaan onnistuu:) Nyt juhannuksena päätimme lähteä Helsinkiin.

Mietimme kovasti, mitä pääkaupungissa voisi tehdä, kun ihmiset ovat mökeillänsä ja kaikki paikat on kiinni. Saavuttuamme perille, vaihdoimme autossa lenkkivaatteet ja lähdimme kauppatorilta hölkkäämään merenrantoja seuraillen. Se oli ihanaa! Harmi vain, että ilma oli tuulinen ja kolea. Meillä oli myöskin, ikävä kyllä, vähän tiukka aikataulu. Olimme suunnitelleet käyvämme myöskin Allas sea poolissa ennen kuin menimme yökylään mieheni 90-vuotiaan tädin luokse. Oli aika mieletön kokemus saunoa keskellä kaupunkia ripsutellen vihdalla ja pulahtaa 13-asteiseen meriveteen, sekä 26 asteiseen altaaseen. Tämä ei varmastikaan jää viimeiseksi kerraksi. Olemme jo suunnitelleet, että tulemme uudelleen hölkkäilemään (minun mielestä piiiiitkä lenkki) ja varaamme ajan Löylystä. Sinne emme mahtuneet tällä kerralla.
Suomenlinna kruunasi koko reissun. Minun sydämeni jäi sinne (tai ainakin osa siitä). Ihmettelin, kuinka koskaan en ole tullut käyneeksi paikassa, vaikka olen nuorempana asunut Helsingissä yksitoista vuotta. Saimme kuulla koko Suomenlinnanhistorian privaatisti, sillä olimme ainoat asiakkaat. Opas kehui valintaamme, suomenkielinen opastettu kierros juhannuspäivänä. Muuten kyllä saari kuhisi turisteja.
Rakastan vaan tätä näkymää niin paljon! Haluaisin tuoda tyttäreni tänne ja viettää mukavaa retki- ja valokuvauspäivää. Me retkeiltiin oikein ennenvanhasesti ja syötiin eväitä koko viikonloppumatkan ajan. Olin pakannut kylmälaukkuun juomat, täytetyt letut, kasvikset, leikkeleet ja pannarit. Repussa oli kuumaa vettä termarissa, pikakahvia -ja kaakaota, Napoli- ja Pologneseateriat, sämpylöitä ja piirakoita. Pannarin päälle tietysti hilloa, nutellaa ja kermavaahtoa!

Ylppärileivontaa

Olin lupautunut järjestämään ylioppilasjuhlatarjoamiset ja -tarjoilut. Homma käy periaatteessa jo aika helposti rutiinilla, mutta pienet yllätykset saa joskus verenpainetta koholle. Tekstari nukkumaan käydessä "kakkujen ympärille pitäisi tehdä (tai ostaa) ruusuja" oli viedä yöunet. Aloin kiivaasti miettiä, miten taion aamulla vaaleanpunaisia ruusuja ja kuinka paljon niitä siis oikeesti pitää tehdä. Millä ihmeen ajalla... kakut päällystämättä jne. Aamulla ajatus oli kuitenkin valoisampi ja tartuin "härkää sarvista" ja siis vaan tein ne ruusut. Yöllä miettiessä päätin, että kaulin ison levyn, otan erikokoisilla muoteilla terälehtiä ja teen sarjatyönä.
Teksti sopii myös minulle, minä tein sen:)))
Gluteenittomaksi juustokakuksi tein mango-valkosuklaakakun. Löysin netistä ohjeen, jota vähän muokkasin mangopilttisoseella, koska en löytänyt mangotuorejuustoa.
 Poropiirakat olivat näissäkin juhlissa taas menestys!

Unohtumaton juhla!

Kesän kynnyksellä saimme viettää isäni syntymäpäivää hänen täyttäessä 80 vuotta. Kauan odotettu juhla pidettiin Vaajakoskella, lähellä isän syntymäkotia, Savutuvan apajalla. Juhlassa oli paljon ohjelmaa, puheita ja lauluja. Tervetulolauluksi me tyttäret  lauloimme " Kamanat kohottukohot". Lastenlapset lauloivat Suutarin emännän kehtolaulun, jota isämme on meille lapsilleen paljon laulanut ja me lapset taas omille lapsillemme. Keitä te ootte te nuoret poijaat, kun en mä tunne teitä, piupali paupali piupali paupali....
Osa suvun naisista oli pukeutunut kansallispukuun, suuren päivän kunniaksi. Sisareni tuttu omistaa yli 130 kansallispukua, jolta saimme vuokrata puvut. Oli myös erittäin kätevä ratkaisu ikuiseen "mitä puen päälleni"- probleemaan!
Varasin itselleni hyvissä ajoin kampaaja-ajan ja tilasin netistä hiuslisäkkeen, josta minulle tehtiin nuttura. Oli ylellistä antaa kampaajan värkätä nutturaa syttyrälle ja nauttia hetkestä. Viimeksi olinkin käynyt kampausta ottamassa kolmekymmentä vuotta sitten. Samalla sain päähineen taitavasti hiuksilleni.
Olisin halunnut pukeutua Keski-Suomen kansallispukuun, mutta kuinkas sen nyt nätisti ilmaisisi.... en mahtunut niihin pukuihin. Ruovedenpuku oli kuin minulle tehty. Juhlateema jatkuu myös seuraavassa postauksessa, ehkä jopa seuraavissa....



Heräilen talviunestani...


Hassua kirjoittaa kesäkuussa äitienpäivästä, mutta kirjoitan kuitenkin. On niin paljon mukavia tapahtumia, joista olen halunnut kertoa, mutta olen ollut liian sitä ja liian tätä, tarttuakseni toimeen. Joskus olen yrittänyt aloittaa, mutta olen päätynyt poistelemaan kuvia koneelta. Nyt löysin etsimäni kuvat, vaikka laatu ei nyt olekaan parasta mahdollista.
 Toivoin perheeltäni pientä patikointiretkeä Korpilahdelle, Vaarunvuorelle. Muitakin vaihtoehtoja vilahteli mielessä, mutta ajattelin, että aloitetaan nyt tästä aivan lähelta. Oli mukavaa tallustella metsäpolkua korkealle vuorelle ja katsella kaunista luontoa. Vaarunvuoren päällä söimme eväät. Croissantit, nutella ja mansikat saivat korvata äitienpäiväkakun. Ja kylläpä maistuikin hyvältä!