Tonttu touhuilee

 Viime jouluna sain ihastuttavan lahjan, joka upposi minuun. Olin muistamisesta mielissäni. Silloin päätin, että tätä ilostuttajaa jaan itsekin eteenpäin. Katsoin netistä ohjeita ja huomasin, että tätähän on  toteutettu jo iät ja ajat. Ei vaan ole osunut minun kohdalleni eikä minun silmiini. Mutta eipä sillä väliä. Koko päivän olen väkertänyt näiden kimpussa jo melkein tuskastumiseen asti. Aika ennen joulua on kortilla, kun kaikkea pitäisi ehtiä tehdä....
 Tämä on minun versioni tai kopioni nettien ohjeista. Ostin litran lasipurkkeja Ikeasta. Pesin purkit hyvissä ajoin puhtaaksi ja laitoin pohjalle 3.5 dl vehnäjauhoja, joihin olin sekoittanut 1.5 tl leivinjauhetta, hyppysellisen suolaa ja 1 tl vaniliinisokeria. Sen jälkeen laitoin 2.5 dl kaurahiutaleita. Sitten rouhittuja karamelleja (tässä on kuorrutettuja minttusuklaa nameja), 1.5 dl fariinisokeria ja 1.5 dl tavallista hienosokeria. Päällimmäiseksi laitoin desin rouhittua tummaa suklaata ja nameja.
Kirjoitin Pikkuleipien valmistusohjeen:
1. Kaada purkin aineet kulhoon.
2.Sulata 100g margariinia ja anna jäähtyä.
3. Sekoita 2 munaa ja rasva aineiden joukkoon.
4. Ota taikinasta nokareita ja painele tiiviiksi keoiksi.
5. Laita keot pellille ja paista 200 asteessa 10-13 minuuttia.
Kirjoitin lapun toiselle puolelle myös, mitä purkki sisältää. Ja paistoin itselleni koe-erän herkullisia pikkuleipiä!


Huopatossutehtaassa!

Nyt olen todenteolla innostunut huopatossuista. Olen vähän innostuvaa sorttia ;) Tein aiemmin jo yhden postauksen aiheesta, mutta lankatiedot jäivät vajavaisiksi. Lisäksi tossut ovat saaneet hieman koristusta. Halusin opetella virkkaamaan ruusuja ja opettelin sen tämän blogin ohjeitten mukaan. http://www.lankahelvetti.net/2014/10/virkatun-ruusun-ohje.html
Olen neulonut Novitan Joki-langasta, kaksinkertaisena. Saksasta toin Feltro-lankaa. Ylemmässä kuvassa oleva lanka on jostain Joutsan markkinoilta. Myös siskoni on tuonut minulle samaista, merkitöntä lankaa käsityömessuilta. Se lanka on erittäin haastavaa neulottavaa, koska se katkeaa helposti, mutta huopuu kyllä hyvin. Feltroa voi tilata netistä. Feltroa ja Jokea  menee kolme kerää naisten tossuihin ja neljä miesten tossuihin. Novitan Joki-lanka on Halpa-Hallissa euron halvempaa kerältä kuin esimerkiksi Prismassa tai Citymarketissa.
Nämä miesten tossut on tehty Joki-langasta.
Tästä taulukosta voi katsoa vähän osviittaa tossujen tekoon. Laitan tulkintaohjeen:
1. rivi kertoo montako lankakerää tarvitaan
2. rivi kertoo kengän/tossun koon
3. rivi luo silmukoita ko. määrä
4. rivi neulo sileää neuletta ko. määrä
5. rivi jaa silmukat neljälle puikolle(neulo ensimmäinen ja viimeinen silmukka yhteen)
   neulo ympyrää taulukon mukainen määrä
Aloita kaventaminen joka puikon alussa loppuun asti.
6. rivi tossun pituus sentteinä ennen huovutusta
Huovutus:
1. ompele kantapää yhteen ja päättele langat
2. pese 40 asteessa (linkous 600 kierrosta)
3. Muotoile pesun jälkeen omassa jalassa ja laita sanomalehtipaperia kuivumisen ajaksi.
Jos tossut jäävät liian suuriksi, ne voi pestä uudelleen.

Toiveiden toteutusta

Pikku-siskoni on ihmeellinen nainen! Hän on järjestelmällinen ja luova perheenäiti. Hyvä organisoija ja yrittäjä. Hän järjestää ihania juhlia, upeine tarjoiluineen. Hänessä on niin paljon hyviä ominaisuuksia, että minulla menisi koko ilta niitä tähän kirjoitellessa. Kurkatkaa hänen uusimpaan aluevaltaukseen, Kukka&Kaali-blogiin. Sieltä selviää hänen intohimonsa...
https://kukkaetkaali.blogspot.fi/2016/09/tervetuloa-mukaan.html
 Minulta on toivottu kuvia, joita minusta otettiin viimeisimmällä Saksan reissulla. Iso-siskoni (ihania siskoja riittää!) järjesti minulle yllätyksen Frankfurtissa ja vei minut meikkaukseen ja studiokuvaukseen. Rohkenen laittaa pari kuvaa...



Pieni irtiotto

Kerroin huhtikuussa, että kävin siskoni luona Saksassa. Silloin minuun istutettiin kuntoilun ja terveellisen ravinnon siemen, joka lähti minussa hyvin itämään. Päätimme jo silloin, että syksyllä tulen uudelleen tsekkaamme tulokset. Löimme (ehkä leikillisesti) pienen vedon. Kumpikin asetti oman tavoitteensa ja panoksensa. Siskoni yllytti tulemaan syyskuussa, jolloin Bensheimissä järjestetään suuri juoksutapahtuma. Lupauduin toki ja minut ilmoitettiin kisaan juoksemaan kymppiä. Siis minut, joka ei ole ehtinyt koskaan kuntoilemaan ja jolla ei ole koskaan ollut aikaa moiseen.
Halusin ottaa mukaani kehitysvammaisen pikkuveljeni, joka nauttii matkustelusta ja sisarusten kanssa yhdessäolosta. Lento meni mukavasti väritellessä ja virkatessa. Minua odotti siskon luona taas romanttisesti somistettu "neidonkammari" laventeleineen. On jo ylellistä nukkua kauniissa lakanoissa, sata vuotta vanhan talon tunnelmassa, keskellä pientä kaupunkia. Kirkonkellot kilkkaa joka aamu klo 7. Ylös laiskurit!
Tulopäivänä eli perjantai aamuna, kävimme vähän ostoksilla. Tietysti Laku-koira mukana tavarataloissa ja vaatekaupoissa. Minulle oli varattu hieronta-aika ja veljelleni jalkahoito. Siskoni pyysi kiiruhtaa hieronnasta nopeasti kauneushoitolaan, sillä hän oli yllätykseksi varannut minulle käsihoidon. Juoksin tukkaputkella hoitolaan, niin veljeni istui käsihoidossa. Hän oli halunnut myös kynsinauhat kuntoon. Onneksi hoitajalla oli meille aikaa!
Melkein itkettää tämä hemmottelun määrä! Siskoni oli varannut ajan Frankfurtiin lauantai aamuksi, meikkaukseen ja studiokuvaukseen. Pikkuveljeni jäi siskon miehen kanssa ulkoiluttamaan Lakua ja valokuvaamaan luontoa. Hän on innokas valokuvaaja ja kuvaa paljon lintuja ja muita eläimiä. Hänellä oli mukana pitkäputkinen järjestelmäkamera, tabletti ja kaksi pientä taskukameraa.
Ihmettelimme siskoni kanssa, että Suomessa ei ole vastaavaa toimintaa. Meikkaus ja studiovalokuvaus tapahtuu kemikalioliikkeessä tai -osastolla. Taitava meikkaaja laittoi kasvoni keskellä myymälää ja nuori valokuvaajatyttö kuvasi ohikulkevien ihmisten katsellessa. Parivaljakko kiertää kaupungista toiseen ja rantautuu kamppeineen ostoskeskuksiin. Hyvä idea, vink vink nuoret valokuvaajat! Asiakaskunta on ikäisiäni (keski-ikäisiä rouvia), jotka haluavat laittautua kuvaukseen eikä hinta päätä huimannut.
Lauantai-iltana oli perhosia vatsassa, kun alkoi henkinen valmentautuminen juoksua varten. Meidän piti siskon kanssa juosta yhdessä, mutta hän joutui jäämään kannustusjoukkoihin. Kipu ei taittunut särkylääkkeillä eikä lämmittelyillä. Oli mahtava kokemus juosta yhdessä yli 500 ihmisen kanssa, joita yhdistää halu liikkua. Nyt minäkin tunsin kuuluvani siihen joukkoon. Olin ehtinyt treenaamaan vain puoli vuotta, mutta tunsin kuinka juoksu kulki. Jalat veivät ja hengitys oli tasaista ja rauhallista. Olin 373.
Juoksun jälkeen tuli pikkuveljen yllätys-osio. Veimme hänet kiipeilypuistoon. Samaisessa puistossa olemme käyneet koko perheellä vuosia sitten ja tykkäsimme kovasti. Tosin kovin korkealle ei tavalliset talliaiset uskalla kiivetä, 3-4 metriä riittää vallan mainiosti. Päätä huimaa irrottautua hurjaan Tarzan-laskuun, pelkän köyden varassa. Vietimme puistossa monta tuntia, rauhassa kiipeillen ja piknikistä nauttien. Kiitos siskolleni ja hänen perheelleen! Kiitos veljelleni! Matka oli erittäin onnistunut huolimatta lennon viivästymisestä kotimaassa. Sanoin veljelleni, että "ei ollut oikein kiva loppu meidän matkalle", kun jouduimme odottelemaan seuraavaa lentoa Seutulassa kahdeksan tuntia puoleen yöhön. Siihen veljeni, että "Eikös tämä ole kivaa?" Niin. Todellakin!












Rapurapurallaa...

Jotta syksy saadaan taas kunnolla pyörähtämään käyntiin, meidän Kerttu-kerho järjesti  perinteiset rapujuhlat. Nyyttärisysteemillä saatiin herkut pöytään ja talon täytti iloinen puheensorina ja hersyvä naurunremakka. Saunoimme, uimme ja nautimme yhdessäolosta.
Meidän tapaamisissa nauretaan paljon, mutta puhutaan myös tavallisista arjen asioista. Välillä vakavoidutaan ja paneudutaan koko naisenergialla toistemme pulmiin. Olemme eri ikäisiä, vähän eri elämänvaihetta eläviä naisia, joita yhdistää neulominen ja käsitöiden tekeminen. On mukavaa, kun voi kuulua ryhmään, jossa voi olla oma itsensä ja purkaa omia ilojaan ja surujaan. Viime vuonna itkin koirastamme luopumista, joka oli tapahtunut päivää ennen rapujuhlia. Tänään siitä on tasan vuosi! Vieläkin on kova ikävä, mutta sydän ei ole enää niin riekaleina.
Ennen siirtymistä jälkiruokaan, jonka tein mascarponejuustosta, rahkasta ja lakasta, saimme huippuyllärin. Siskoni oli järjestänyt paikalle ohjaajan, joka veti meille lavisjumpan. Ohjaaja sanoi, että yleensä hän korkeintaan laulaa mukana, nyt koko ryhmä lauloi ja lattia tömisi.


 

Ihme on tapahtunut!

Hei kaikki ihanat lukijani! Olette varmaan luulleet, että olen lopettanut kokonaan, mutta minulla on ollut "luova tauko".  En ota stressiä tästäkään asiasta. Kuvaan ja kirjoittelen silloin, kun aiheet tulevat itsestään sisältäni ja koen ne läheisiksi. Nyt minulla on tärkeää kerrottavaa.
Jotka minut tuntevat, tietävät miten laiska olen ollut kuntoilemaan. Olen kyllä nuorempana yrittänyt välillä juosta, mutta innostus on lopahtanut ennen kuin on alkanutkaan. Viime pääsiäisenä minun päässäni tapahtui jotakin kummaa. Olen itse ihmetellyt sitä ja yrittänyt miettiä, mikä muutti asenteeni liikkumiseen. Olen ennen ollut mestari selittelemään omia esteitäni ja uskonut itse eniten mielilausahdukseeni "Teen niin raskasta ruumiillista työtä ja pitkää päivää, että minulta ei voi kukaan enää vaatia liikuntaa. Tarvitsen vain lepoa".
Aloitin kevyesti yhdistellen juoksua ja kävelyä. Tein kolmen- neljän kilometrin lenkkejä pari kertaa viikossa. Tuntui raskaalta, mutta paikat kesti hyvin kipeytymättä. Lisäsin pikkuhiljaa matkaa neljään, viiteen kilometriin ja menin edelleen fiiliksen mukaan. En pakottanut itseäni lenkille, vaan menin silloin, kun itse halusin. Nyt melkein puolen vuoden aikana, juoksen seitsemän, kahdeksan kilometriä ja nautin lenkeistäni. Minulle uusi, tuntematon tunne, että haluan mennä lenkille ja nautin siitä!
Samaan aikaan olen myös tehnyt remontin ruokavaliooni. Lempeästi, omasta halusta ja itseäni kuunnellen. Olen lisännyt kasvisten syöntiä huimasti, ruennut tekemään smootieita ja tuorepuuroja. Tässä minun normaalit eväät työpäivääni. Ruisleivän päälle on pakko saada itsetehtyä hummusta ja paljon avokadoa. Olen vähentänyt makean ja rasvan syöntiä. En ole kuitenkaan kieltänyt itseltäni kokonaan mitään. Joskus voin suklaapatukan syödä tai muutaman sipsin laittaa suuhuni, mutta enää ei tarvitse syödä isoa suklaalevyä viikonlopun aikana. Olen päässyt irti "viikonloppukarkit- ajattelusta. Muutenkin yritän aina miettiä, onko minulla oikeasti nälkä. Lempijäätelöäni syön välillä, enkä tunne huonoa omaatuntoa siitä.
Olen ollut kipeänä toista viikkoa ja eilen aloitin kuntoilun taas parin viikon tauon jälkeen. Otin kameran mukaan kaveriksi, että maltan ottaa rauhallisesti ja tunnustella oloani. Kuvasin maisemia lenkkipolun varrelta. Nautin suunnattomasti luonnon kauneudesta, vaihtelevista maastoista ja erilaisista ilmoista. Aurinko saa mielen iloiseksi ja pieni sade pirteäksi. Juostessa pää tuulettuu mukavasti pienistä huolista ja murheista ja iloiset asiat antavat potkua juoksulenkkiin.
Minusta tuntuu, että olen löytänyt uuden elämän. Entisestä kodinpuunaajasta ja herkkujen leipurista on kehkeytynyt itseään ja terveyttään ajatteleva liikkuja. Aluksi oli vaikeaa jättää huushollinpito vähemmälle ja ruokahuolto retuperälle. Minulla oli kunnia asia valmistaa ruoka aina valmiiksi, kun mies tuli kuntoilemasta. Nyt mietin valmiiksi jotakin helppoa, pyydän apuja tai laitan ruokaa lenkkieni jälkeen. Olen antanut myös itselleni luvan kuntoilla.

Suomen romanttisin makuuhuone

Käy äänestämässä Suomen romanttisinta makuuhuonetta http://www.radionova.fi/kilpailut/suomen-romanttisin-makuuhuone-295
Minä osallistuin kilpailuun tällä makuuhuoneella ja kuvalla. Olen iloinen jokaisesta saadusta äänestä. Kiitos!