Karvakorva

Aarre on ensimmäistä kertaa käymässä "mummilassa". Keskimmäinen tyttäremme rupesi syksyllä puhumaan, että hän ottaa löytökoiran Romaniasta. Me vanhempina oltiin aluksi kovasti vastaan ja yritettiin puhua "järkeä", että hankkisi koiran vähän myöhemmin. Koiran hoitaminen yksin on kuitenkin aika rankkaa ja saattaa tulla opiskelijatytölle kalliiksi. Varsinkin, kun vakuutusyhtiöt eivät myönnä vakuutuksia sekarotuisille koirille.
 Aarre löytyi Pelastakaa koirat ry:n sivuilta ja sulatti tyttären sydämen. Aarre oli ollut löydettäessä takiaisten peittämänä, arka ja nälkäinen. Joku on sen hylännyt kadulle tai se on saattanut syntyä kadulle, kulkukoiraksi. Arviolta koira on neljä vuotias. Joku ystävällinen nainen oli leikannut takiaiset Aarteen turkista ja vienyt löytöeläinkotiin. Romaniasta koira lennätettiin Amsterdamin kautta Seutulaan. Koira ja paperit luovutettiin tyttärelle ja niin matka jatkui vielä Jyväskylään.
Nyt tuntuu, että tytär teki oikean ratkaisun, kun pelasti pienen kodittoman ja antoi sille  ihanan kodin. Aarre sai rakastavan ja huolehtivan emännän ja on aina tervetullut myös meille. Täällä on hoitopaikka ja kaksi hössöttävää hoitajaa. On  mukava lenkittää ja helliä aina välillä. Aarre tietää, että leikkelesiivu lipsahtaa välillä koirankuppiin...

2 kommenttia

  1. Ihanan hellyttävä Aarre, taitaa olla nimensä veroinen :) Kuvista ei huomaa mitä pikkuinen on saanut kokea, kertakaikkisen ihana ja hellyttävä koira ♥

    VastaaPoista