Muistoja herättäviä matkoja

Nyt vastaan haasteeseen, jonka sain Tuijalta ajat sitten. Olin jo unohtaa koko homman, mutta yöpöydänlaatikosta osui käteeni pieni paperinpalanen. Siinä lukee kysymykset 1. Ikimuistoisin kohde tähän mennesä 2. Hauskin matkamuisto 3. Upein luontokohde, jossa olen käynyt tai haluaisin käydä 4. Paras ranta, jolla olen ollut 5. Paikka, johon en ihastunut ja 6. Paikka, johon on päästävä uudestaan.
Ensimmäinen kuvani on ikimuistoisimmalta matkalta, Kreetalta. Matkan teki ainutlaatuiseksi nuori rakkaus ja elämän ensimmäinen matka etelän aurinkoon.
 Myös ikimuistoinen, oli matka Kanadaan. Miehelläni on sukulaisia Torontossa ja he pitivät meitä siellä kolme viikkoa. Asuimme heidän suuressa talossa, jossa meillä oli jokaisella omat huoneemme. Meidän mukana oli myös mieheni äiti, minun ihana anoppi. Meidät hemmoteltiin ihan pilalle ja meille näytettiin Toronton hienoimpia nähtävyyksiä. Emme voi koskaan olla tarpeeksi kiitollisia heille !
Tämä on hauskin (ja pelottavin) matkamuisto Saksasta.Minä, korkeanpaikankammoinen, ylitin itseni ja menin kiipeilemään lasten kanssa. Lapset eivät saaneet keskenään mennä kiipeilemään, vaan mukaan piti mennä joku täysi-ikäinen. Muut meidän seurueesta eivät lupautuneet. Minä rohkaisin mieleni ja menin. Mutta kyllä kannatti. Olin aivan innoissani !
Upeita luontokohteita löytyi Pargasta, jossa kävimme koko perheen voimin. Kaupunki oli kaunis ja meri oli turkoosin sininen. Oli elämys käydä Acheron-joella. Joella pystyi kahlaamaan ja uimaan kristallin kirkkaassa vedessä.
Paras ranta löytyy varmaan Suomesta, Yyterin hiekkadyynit ja upea meri.
Paikka, johon en ihastunut, oli Playa de Ingles. Kohde tuntui liian turistimaiselta, jossa oli pelkkiä hotelleja ja huvituksia matkailijoille vieri vieressä. Vaikka paikka oli pieni pettymys, se ei himmentänyt häämatkamme tunnelmaa. Matka oli kuitenkin onnistunut.
Toki Saksaan on päästävä uudelleen. Siellä asuu siskoni perheineen. Siellä on henkeäsalpaavan kaunista,rehevää,vihreää. Ihania viinitiloja, kauniita kaupunkeja ja edullisia hoitoja. Eksoottisia kylpylöitä unohtamatta. Baden baden...

Annan tämän haasteen edelleen  Elinalle
                                             Tiina Marialle
                                             Terhille
                                         ja Tuijalle

4 kommenttia

  1. Upeita paikkoja ja kuvia!
    Tällaista haastetta ei varmaan
    tunteiluitta tehdä?

    Tämä on toinen haaste minulle.
    Mielelläni otan haasteen vastaan ja
    vastaan siihen kun sen aika tulee.
    Kiitos haasteesta!

    VastaaPoista
  2. Uppeita lomakuvia ja muistoja...Tuo Parga naapureittemmekin suosikki :)

    VastaaPoista
  3. Niin, on se kiva mitä muistella...

    VastaaPoista
  4. Olipa mukava kurkistaa matkoillesi! Jakaisin mielelläni monet kohteet ja tuon kiipeilyjutun myös. Ja taidamme olla samaa mieltä Playa del Inglesistä...

    VastaaPoista