Kotimaan matkailua

Viime vuoden retkestä Helsinkiin innostuneina, varasimme hotellin keskustasta tänäkin kesänä. Halusimme matkustaa helposti ja edullisesti Onnibussilla. Säästimme ajamisen vaivan ja kahden vuorokauden parkkimaksut. Samalla toteutui minun pitkäaikainen haave kulkea kävellen tai yleisillä kesäisessä pääkaupungissamme. Juoksulenkkaritkin oli pakattu matkaan, mutta ne jäi käyttämättä mieheni vaivojen vuoksi. Yksi mielenkiintoisimmista paikoista oli uusi kirjasto Oodi. Huippu paikka!

Kävimme myös Amos rexissä. Siellä olin kiinnostuneempi sisäkatosta ja ulkopuolen kupoleista...
Tykkään kyllä taiteesta ja käymme välillä näyttelyissä, mutta esillä ollut taide ei niin avautunut minulle/meille. Näyttelyssä oli Suomen arvostetuimman taidepalkinnon Ars Fennican vuoden 2019 ehdokkaiden teoksia.
Tällä kerralla kokeilimme Löylyä. Viime kesänä kylvimme ja uimme Allas sea boolissa. Taitaapa jälkimmäinen viedä voiton minun vertailussa. Mutta nämäkin jutut ovat makukysymyksiä.
Mieheni oivallus!
Kävimme myös Talvipuutarhassa Töölönlahden pohjoispuolella. Sinne huristelimme ratikalla. Ruusupuistot jaksavat aina ihastuttaa minua. Vaikka lempikukkani onkin vaihtunut nykyään pioniin (välihuomautus).
Kysyin kotimatkalla mieheltäni, mikä oli mieleenpainuvin juttu tällä reissulla. Kyllä se oli tämä sähköinen potkulauta! Mennä viiletettiin 40 minuuttia keskustassa pyöräteitä pitkin. Vanhakin oppii näköjään uusia temppuja ja hauskaa oli.
 Seuraavat seikkailut tulee Turusta!

4 kommenttia

  1. Olipa kiva lukea ja nähdä reissukuulumisia. Rantakuva kalliolla on ihan huippu! Turun kuulumisia odotellaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieheni on pakosti oppinut jo vähän kuvaamaan :))) Pikkureissut ovat minun mieleen. On jotain mitä odottaa...

      Poista
  2. Ihania kuvia entisestä kotikaupungistani. <3
    Siellä on niin paljon kivoja paikkoja, joissa on mukava piipahtaa
    -ja palata sitten kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, mukava käydä ja palata rauhallisempaan seutuun. Minäkin olen asunut Helsingissä yli kymmenen vuotta. Kivaa oli nuorena!

      Poista