Saaristossa

Minulla on jäänyt mukavat muistot lapsuuden reissuista, jolloin söimme eväitä autossa tai levähdyspaikoilla. Oli voileipiä, pannukakkua ja kiisseleitä, jotka maistuivat ja upposivat nälkäisiin vatsoihin. Ostin työkäyttöön uuden kylmälaukun ja ajattelin kokeilla sitä meidän Turun reissulla. Pakkasin jogurttia, rahkaa, sämpylöitä, kuivamuonaa, juomia, elovena välipalaa ja muuta pikkuevästä. Pärjäsimme hyvin eväillä perjantain ja lauantain iltaan asti.
Ajoimme lauantaina Turusta Kustaviin ja sieltä vuokrasimme pyörät. Heponiemestä menimme lautalla Kannvikiin. Pyöräilimme vain siellä, koska emme uskaltaneet lähteä seuraavalle lautalle. Viimeinen lautta takaisin lähti nimittäin jo kuudelta, emmekä halunneet jäädä siitä kyydistä pois. Olisi ollut hienoa pyöräillä Iniöön tai vieläkin pidemmälle.
Meidän tukikohtamme oli Turussa Karibian kylpylä, jossa kerkesimme myös pulahdella altaissa. Aamupalat olivat loistavat hedelmälohkoineen ja lehtikaalismootieineen.Olin ihastuksissani saaristolaisleivästä ja isosta homejuustosta, saaristossa Auran alueella kun oltiin. Sunnuntain ohjelmassa oli tutustuminen Naantaliin.
Ajoimme kaatosateessa ja ehdottelin jo kääntymistä takasin. Mitä järkeä on ajaa Naantaliin, kun ei meinaa eteensä nähdä? Kuin ihmeenkaupalla ilma selkesi ja kirkastui. Veimme auton Kuparivuoren parkkipaikalle ja laskeuduimme sieltä rakkaudenpolkua pitkin vanhaan kaupunkiin.
Oli kiva katsella vanhoja taloja jopa 1800 luvulta ja pistäytyä pienissä putiikeissa. Talot olivat herttaisia, kauniita pihoja ja puutarhoja. Lapsena olen käynyt kouluretkellä Kesärannassa ja omia lapsia käytimme Muumimaailmassa. Taas yhtä kokemusta rikkaampana.

2 kommenttia

  1. Kuulostaa tosi kivalta lomalta. Kävin Joukon kanssa Turussa hiljattain ja jäi tunne, että olisi kiva mennä uudestaaan. Ja saaristossa on aina kiva käydä.

    VastaaPoista
  2. Oli kivaa kyllä ja palanen sydäntä jäi saaristoon...

    VastaaPoista