Vierailu 70- luvulla

Odotettu viikonloppu saapui ja hupsuttelimme jälleen kummityttöni kanssa. Meillä oli ajatuksena pukeutua vanhanajan vermeisiin ja lähteä Ladunmajalle hiihtelemään (ja ottamaan kuvia).

Meille sattui kaunis ja lämmin aurinkoinen päivä.
Totesimme, että ei ole hullumpaa ulkoilla ja hiihdellä villavaatteissa. Lämpimät, mutta ei hiostavat. Ilmanvaihto oli taattu ja päällä mukavan pehmeää ja joustavaa. Alla meillä oli nykyajan tekniset alusvaatteet, eikä laamapaitaa.
Hiihdimme kuvausten jälkeen vielä seitsemän kilometriä ja hankimme ruokahalua. Ladunmajalla söimme evääksi laittamaani papu-panzanellasalaattia ja grillasimme Poutun kasvisgrilleriä. Oli hyvä idea tehdä salaattia, johon kuului kauraleipäkuutioita. Ei tarvinnut ottaa erikseen leipää.
Liikunnallisen aamupäivän jälkeen suuntasimme Laajavuoren kylpylään. Ajattelimme rentoutua yhdessä saunoen ruusu- ja kristallilöylyissä.
Oli mukavaa käydä vesijuoksemassa, pulahtaa kylmästä altaasta suoraan kuumalta tuntuvaan lämminvesi-altaaseen. Hierotuttaa niskoja ja käydä taas välillä uimassa matkaa. Vauhdikasta oli meidän meno myöskin kylpylässä. Hetki sentään maltettiin poreissa istuskella ja höyrysaunasta nautiskella.
Kotona odotti puolivalmis hittiruoka eli uunifetapasta. Ja maistuihan se nälkäisille liikkujille. Tarjoiluastia on muuten aitoa 1969 Arabiaa. Se oli minun lapsuudessa "hienompi" astiasto, jota käytettiin juhlissa ja jouluna. Vanhempani ostivat sen Salon uudesta Anttilasta. 
Jälkiruokana tarjosin sitruunapiirakkaa lasissa. Se oli makeaa, mutta kerrankos sitä herkutellaan. Elämä on välillä myös nauttimista ja vatsan hellimistä ihanuuksilla.

4 kommenttia

  1. Teillä on varmasti ollut hauskaa! Ihanat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pauliina! Oli kyllä mukava touhuta ja tavata taas kummityttöä. Lähetän sinulle lämpimiä halauksia, jotta paranisit vihdoinkin ja nopeasti!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, oli kyllä kivaa! Uusitaan tämä vielä toisella porukalla...

      Poista