Vaihtelua omille ajatuksille

Viime vuosi meni äänikirjoja kuunnellessa. Työni luonteesta johtuen, pystyn kuuntelemaan päivät pitkät työtä tehdessä. Kuuntelen kirjoja myös juostessa sekä välillä "unilääkkeeksi". Siihen tarkoitukseen sopii hyvin vähän hidastempoinen, tylsänpuoleinen tekele. Kerroinkin jo vuosi sitten, että sain lahjaksi tyttäreltäni BookBeatin jäsenyyden kuukaudeksi. Jäin koukkuun ja kestotilaajaksi. Tähän mennessä olen kuunnellut lähes yhdeksänkymmentä kirjaa. Siihen porukkaan on mahtunut romaaneja, hyvinvointikirjoja, klassikoita ja elämänkertoja. Olisin halunnut tehdä kollaasin minua puhutelleista kirjoista, mutta  taidoillani se ei onnistunut. Laitan tähän joitakin minun mielestä hyviä kirjoja. Olen tykännyt poikkeuksetta myös esimerkiksi näiden kirjailijoiden muistakin kirjoista. Sekä monista, monista muista... Jonkun kirjan olen "väkisin" kuunnellut loppuun ja muutaman harvan, olen poistanut kesken kaiken. Keskeyttäminen ottaa vähän luonnolle, koska en ole muutenkaan luovuttaja tyyppiä ja tuntuu väärältä olla kuuntelematta kirjoittajan suurta elämäntyötä.
Olisin halunnut laittaa paaaaaaaljon enemmän, mutta pakko laittaa raja nyt tähän. Olen niin innostunut näistä äänikirjoista, että en malta olla hehkuttamatta näiden kuuntelua. Tuntuu ihan, että oma tietoisuuden taso kirjailijoista, historiasta ja kaikista asioista on noussut huikeasti tämän harrastuksen ansiosta!

5 kommenttia

  1. Mä en ole ikinä vielä kuunnellut kirjoja. Monta kertaa olen ajatellut, että olis kiva vaikka pitkillä automatkoilla kuunnella, mutta en sitten koskaan muista ajoissa kirjastosta niitä lainata. Mä en jotenkaan innostu ajatuksesta, että kuuntelisin jostain korvanapeista tai kuulokkeista, mutta tosiaan tollein auton mankasta se vois olla tosi kivaa.

    Mä oon lukenut osan noista kirjoista myös, mitä tuohon laitoit, taisi olla neljä noista tuttuja: Laila Hirvisaari, Enni Mustonen ja sit toi Punainen osoitekirja sekä vielä Nainen joka unohti. Mä oon myöskin kokenut, että etenkin noista historiallisista romaaneista olen myös oppinut paljon asioita. Kirjat on kyllä ihan mahtava juttu olemassa, luettuna tai kuunneltuna. Lähdenkin tästä kohta taas sänkyyn lukemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjat ovat kyllä kivoja kavereita. Olen itsekin lukenut aika paljon (pikkulapsi aikaan vähemmän), mutta nykyäänkin unikirja on yöpöydällä. Äänikirjoille pitää vaan olla sopivaa aikaa kuunnella.

      Poista
    2. Unohdin Heli kirjoittaa, että olisi tosi kiva tavata. Täältä Muuramesta pääsee suoraan Tampereelle päin, mutta jos haluaa ajaa Heinolan kautta, kannattaa ajella Jyväskylään ja Vaajakoskelle päin. Mutta ne on pikkujuttuja siihen verrattuna, jos joskus tapaamme.

      Poista
  2. Minä sain kuulokkeet lahjaksi ja kokeilin kuukauden iltaisin. Nukahdan aina kesken. En jäänyt koukkuun. Nyt voisin kokeilla uudelleen vaikka salilla ja lenkillä. Kiva, kun vinkkasit kirjoja! 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei toimi sängyllä, jos ei halua nukahtaa. Mutta salilla, lenkillä, ruuanlaitossa, ommellessa, siivotessa ym. toimii, jos muut ei halua samalla huomiotasi;))

      Poista