Toistakymmentä vuotta sitten suunnittelimme perheen kesken vaellusta islanninhevosilla. Koskaan ei tuntunut löytyvän aikaa tai rahaa. Vuodet vierivät ja tilanteet muuttuivat. Tytöt alkoivat tulla aikuisikään ja ajatukset eläintenoikeuksista alkoivat nostaa päätään. Minua jäi harmittamaan toteutumaton lupaus ja haave. Ennen joulua päätin, että nyt tai ei koskaan, tämä kokeillaan ja toteutetaan ja sillä siisti.
Yksi tyttäristä halusi lähteä mukaan. Varasin meille tunnin retken maastossa, muiden ensikertalaisten matkaan. Tuli vähän tallityttö- olo hevosta harjatessa ja nauratti, mihin kaikkeen sitä nokkansa oikein pistää. En ole oikeesti koskaan ollut mikään hevoshullu eikä minusta taida sellaista tullakaan. Mutta ratsastuskokemus oli kiva. Kavioiden kopse, narskuva lumi -12 asteen pakkasessa ja vaihteleva maasto loivat minulle mukavan kokemuksen. Saattaapi olla, että kesällä pitää lähteä uudelleen, sillä nuorinta tyttöä taisi jäädä vähän kaihertamaan... Ja mikäs siinä. Minä olen kyllä innolla mukana!
Mulla on vuosikausia ollut sama haave. Joskus sen vielä toteutan!! Kiva että sinä pääsit kokeilemaan!
VastaaPoistaKannatan! Ei se ole kuin ottaa selvää ja varaa tunnin. Niin tulee mentyä!
PoistaMinä olen haaveillut päivän tai parin vaelluksesta. Koko perhettä en ole luvannut mukaan :)
VastaaPoistaMinä en uskalla vielä harpata niin pitkää askelta. Mentiin vasta kävelyä ja tolttia. Pitäisi osata ravata ja saada muutenkin lisää kokemusta. Muuten olisin lähtenyt heti mukaasi!!!!!!!
VastaaPoista