Aurinkoenergiaa

Sain pitää pienen talviloman ja päätimme käydä Peurungan kylpylässä. Ajellessamme aurinko nauraa hekotti suoraan silmiin ja sanoin miehelleni, että olisi pitänyt lähteä mieluummin ulkoilemaan. Mutta mikäpä meitä estäisi toteuttamaan se seuraavana päivänä.
Lauantai aamuna pakkasin sitten eväät reppuun ja haimme kuopuksemme mukaan patikoimaan. Suuntasimme nokan kohti Leivonmäen kansallispuistoa.
Reitti oli hyvin merkattu ja helppokulkuinen. Saavuimme nuotiopaikalle ensimmäisenä, sillä meidän lopetellessa, väkeä alkoikin tulla ihan solkenaan. Oli yllättävää, että moni muukin suunnisti retkeilemään. Vaikka mikäs ihme se on, kun ei pääse hiihtelemään eikä lumileikkeihin. Leivonmäen kansallispuisto on hoidettuna ympärivuoden.
Me kiersimme Mäyränkierroksen, joka on 5,5 km. Reitillä oli soita, pikku lampia ja suppakuoppia. Voin lämpimästi suositella Leivonmäen kansallispuistoa! Varmasti käymme sulan maan aikaan, kesällä tai syksyllä, tallustelemassa muitakin reittejä. Haastavampi Harjunkierros (4,5 km) saattaa olla seuraava valinta. Ja mikä ettei pieni Koskikaran kierros (3.5km) siihen jälkkäriksi. Evästä vaan reppuun reilusti, niin matka taittuu mukavasti.

4 kommenttia

  1. Eipä ollut lunta sielläkään!
    Ajelimme Keski-Suomessa viikolla ja kovin keväiset oli maisemat.
    Ihanat retkikelit! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että olette ajelleet täällä päin. Ihan hassu talvi, mutta minusta ihana!

      Poista
  2. Upeita kuvia ja niin ihana tuo sininen kirkas taivas! Aurinkoa on kovasti jo kaivattu:) Kiitos vinkistä tuo leivonmäen kansallispuisto pitääkin painaa mieleen! Leppoisaa maaliskuuta sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oli kyllä ihana retki. Kevään odotusta myös sinulle!

      Poista