Retroruokaa

Minulla on nykyään tapana antaa vanhemmilleni lahjaksi kolmen ruokalajin päivällinen. Heillä on jo kaikki mitä tarvitsevat (ja vähän ylikin), niin on vaikea keksiä muuta lahjaa. Ja minusta on kiva laittaa, kun on oikein aihetta.
Alkupalaksi tein tomaattikeittoa tuoreista tomaateista. Höysteeksi tofu-basilikarouhetta.
Kerroin vanhemmilleni, että uunissa on ruoka, jota en ole koskaan tehnyt enkä koskaan ole siitä tykännyt. Ihmettelivät ruuan esittelypuhetta ja nauroivat, mitä se voi olla! Neljä tuntia haudutettua silakkalaatikkoa. Kun olin lapsi, äiti joutui tekemään meille kaksi ruokaa. Toinen laatikko oli ilman silakkaa ;) Nyt aikuisena "jouduin" enoni lesken luona syömään silakkalaatikkoa ja päätin, että tätä teen joskus äidille ja isälle. Ja söin kyllä itsekin, vaikka en normaalisti syö lihaa. Ja ruokavalinta oli menestys! Lisäksi tarjolla oli vanhanaikaisesti rusinallista porkkanaraastetta ja puolukkahilloa.
Jälkkäriksi olisin halunnut tehdä oikein kunnon pullavanukasta vanilijakastikkeella, mutta päädyin kevyempään, nykyaikaisempaan versioon. Ostin yhden voisilmäpullan ja murustelin sitä viiteen annokseen. Väliin laitoin vadelmia ja mascarpone-vanilijavaahtoa. Sekin osui ja upposi kahvin kera kaikkien vatsoihin.

6 kommenttia

  1. Ihanasti olit laittanut. Ja kuvat äidistä ja isästä ovat liikuttavia! ♥ Kiitos kun teit tämän jutun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On aina mukavaa kutsua heidät syömään.

      Poista
  2. Voi miten ihana lahja! Ja miten tyylikkäästi vanhempasi ovat pukeutuneet tätä sinun lahjaasi kunnioittaen, ihailen todella!! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli! Minäkin olin ilahtunut, kun äiti ja isä tulivat niin hienoina. Kysyinkin, mitkä juhlat teillä on :)) Ne kyllä tykkää pukeutua hyvin.

      Poista
  3. Niin sydämellinen ajatus. Varsinkin tuo silakkalaatikko! <3 Sinä se aina hoksaat ja keksit, miten voit parhaiten ilahduttaa rakkaitasi. Ihailen! <3

    VastaaPoista
  4. Kiitos Kaisu! Ruuasta kaikki tykkää😋

    VastaaPoista