Loppuun on tultu....

Joulun alla on usein kiirettä ja tohinaa, joten ajattelin laskea stressitasoa kutsumalla sukua koolle läheiseen kotaan. Juotiin glogiä, syötiin torttuja ja grillattiin makkaraa (niin jouluista). Kirpeästä pakkasesta huolimatta laulettiin myös perinteisiä kulkusen kilinöitä. Siskoni tokaisi poislähtiessä, että "tämä oli mukava perinne". 
Aattona vein myös oman perheeni aamukahville kotaan. Saimme käytettyä samalla kaikki tyttärien koirat kunnon lenkillä.
Kaikki rakkaat saman pöydän ääreen...Tänä jouluna kokeilin tehdä porkkanoista "lohta". Porkkalasta tuli minun makuuni vähän liian suolaista ja vaikka tuntuma ja makukin saaristolaisleivän päällä muistutti kalaa, taisi kokeilu jäädä kokeiluksi. Seitankinkku oli myös tällä kerralla pettymys, sillä tein kaksinkertaisen annoksen ja paistokseni oli raakaa. Onneksi oli falafelejä ja muita hyviä herkkuja.
Olin ajatellut liikkua joulun aikaan paljon, mutta aamuiset pitkät koiralenkit tuntuivat riittävän. Perustelin itselleni, että nyt on aika minunkin levätä ja rentoutua. Nukuinkin aamuisin pitkään ja hyvin. Tänään lähdimme Ladunmajalle hiihtelemään ja nauttimaan tuvan suloisesta lämmöstä ja tunnelmasta. Jouluinen kuusi, takkatulen rätinä ja höyryävän kuuma juoma, toi lämpimän tunteen sydämeen.
                     Onnellista ja liikunnallista vuotta 2019 kaikille ihanille blogissani piipahtaville!

4 kommenttia

  1. Kuulostaa tosi kivalta tuo glögi-perinne! Mä koitin joskus sellaista tänne myös viritellä, mutta ei ottanut tulta alleen... Harmitti kyllä vähän, mutta minkäs teet. Kauniilta näyttää sekä joulupöytä, että sen emäntä! ♥

    Ja voi ei, kuinkahan monta vuotta oon jo suunnitellut tekeväni seitan-kinkun, enkä vaan saa tehtyä... Tänä vuonna olin ihan tosissani jo sitä tekemässä, mutta en sitten löytänyt niitä gluteenijauhoja. Pitäisi varmaankin tilata niitä jostain, kun ei ihan tavan Prismasta tunnu ainakaan löytyvän. Tuota porkkalaa en oo ees aatellu kokeilla, en pidä kalasta niin en kaipaa sille korvikettakaan.

    Ihanaa uutta vuotta sinne! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle kommentista! Meidän "perinne" alkoi vasta tänä vuonna, kun tajuttiin, että ihan meidän lähellä on kota, jota saa ilmaiseksi varata. Me ostettiin viime ja tänävuonna Ruohonjuuresta valmis seitankinkkujauhe. Siihen lisättiin vain öljy ja vesi. Viime vuonna onnistui hyvin ja tänä vuonna ajateltiin tehdä oikein kaksinkertainen annos! Mutta se olisi pitänyt tehdä erikseen, eikä yhdistää isoksi. Meillä on nyt kyllä eri uunikin, mutta... ensi vuonna uusi yritys.

      Poista
  2. Ihana oli lukea sinun joulukuulumisiasi! ❤️ Uusia tapoja voi ottaa vanhojen rinnalle. Meilläkin oli ystävien joulu kodalla!👌

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Kotajoulu on kyllä tunnelmallinen ja ihana.

      Poista