Haave se on tämäkin...

Mistä sinä olet haaveillut? Minä olen haaveillut, että saisin itsestäni niin paljon irti, että siivoisin keittiön perusteellisesti. Olin suunnitellut, että tyhjennän jokaikisen kaapin ja laatikon, kuin muutossa. Pesen kaikki hyllyt, kaapit, laitteet. Viikolla päätin, että lauantaina teen sen!
Niin sitten aloitin urakkani klo 7.30. Pakkasta oli sopivan paljon ulkona, ettei harmittanut jäädä sisälle auringonkaan paistaessa. Tyhjensin keittiön pöydät kaikista laitteista ja samalla pesin ja pyyhin ne. Sitten aloitin kaappien tyhjentämisen. Mieheni kävi välillä pyörittelemässä päätänsä...
Tyhjentäminen, hinkkaaminen ja peseminen oli helppoa ja hauskaa hommaa. Mutta sitten. Oli vielä helppoa laittaa tietysti tarvittavat lasit, lautaset ja sellaiset. Ruokatarvikkeet oli kiva päivittää, heittää vanhat pois ja pistää listalle puuttuvat. Mutta sitten se tavara, joka tuntui ylimääräiseltä. Vaikeita päätöksen hetkiä, tarvitsenko vai en. Niitä sitten pyörittelin ja siirtelin pois keittiöstä. Eteiseen alkoi kasvaa tavararöykkiö. Päätin laittaa isoihin muovilaatikoihin, viedä väliaikaissäilytykseen varastoon ja heivata sieltä kesällä (jonakin kesänä) pois, jos en ole käynyt sieltä mitään pelastamassa.
Koko päivä siinä vierähti, normaali ihmisen työpäivä ja vähän yli, pienillä ruoka-ja kahvitauoilla. Mies tarkasti joka kaapin ja pyysi itselleen kaksi lasia lisää. Ne toki kaivettiin vielä laatikoista, ennen kuin kannoimme neljä laatikollista varastoon. Projekti oli työläs, mutta kannatti!

6 kommenttia

  1. Huippu suoritus sinulla keittiössäsi. 👍
    Tuollainen inventaario olisi meilläkin paikallaan. Siihen pitää olla hyvä fiilis! 😊

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Hommaan pitää tosiaankin olla hyvä fiilis ja motivaatio. Ja aikaa...

    VastaaPoista
  3. Hieno homma! Ihan sun tyylistä - tehokasta ja siistiä! Mä olen haaveillut samasta, mutta tehdään kaappi kerrallaan. Muuten voitais olla pulassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on paljon isompi keittiö ja monta kaappia enemmän, kuin meillä. Aika mahdoton tehtävä. Tarvittaisiin varmasti viikko lomaa ja yksinoloa. Ja viikko lomaa palautumiseen:))

      Poista
  4. Kuulostaa ihanalta! Mä tykkään älyttömästi tollasista puuhista!! Mulla vaan on niin karsitut kaapit, että ei kestä kauaakaan niitä käydä läpi enää nykyään... (mutta käyn silti aika ajoin, ihan vaan siksi kun se on niin kivaa!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sullekin homma on mieluista puuhaa. Ilmankos kaapit ovat järjestyksessä. Minä vaan toivon, että kaappini pysyy nyt siistinä ja väljänä... (taipumus on rueta tunkemaan taas tavaraa)

      Poista