Puutarhasuunnitelma

IMG_6560-001 Halusin tehdä meidän takapihalle jotain, että viihtyisimme siellä paremmin. Mieheni usein kysyy "mennäänkö kahville etu- vai takapihalle ?" Vastaan yleensä, et "etupihalle". Tykkään katsella istutuksia ja kuunnella vedensolinaa. Tein paperille suunnitelmaa ja yritin "nähdä" pihamme. Tuskastuin ja päätin suunnitella paikan päällä. Kävin hakemassa pinon pahvia, muovia, ruukkuruusun,etupihan kalusteet, kiviä ja tiilejä. IMG_2006-001 Suunnitelma muhi päässäni muutamia päiviä ja muistin Viherlandiassa näkemäni kalusteryhmän. Mies lupasi käydä katsomassa sitä, haki minut töistä ja sanoi, et "pöytäryhmä oli myyty". Olin harmissani. Sanoin soittavani sinne liikkeeseen, koska näin siellä kaksi samanlaista pöytää. Mieheni kysyi, "mennäänkö takapihalle kahville ?" Se ryhmä oli koottuna meidän nurmella. Nyt tuli kyyneleet silmiin ! Heräsin lauantai aamuna puoli seitsemältä ja valmistauduin lapionvarteen. IMG_2012-001 Lainasin etupihalta suihkulaitteen ja laskin altaan vettä täyteen. Viimeistelin reunat tiileillä ja kaivoin syvät kuopat ruusupensaille. IMG_6598-001 Joskus laitan vielä liuskekiviä pöydän alle ja kulkuväylille. Mutta nyt huilaan ja nautin. Tämä on minun ruusutarhani ! IMG_6584 IMG_6599-001

6 kommenttia

  1. Ihanan romanttinen pöytäryhmä. Kyllä sulla on ihana mies.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! Täytyy myöntää... mieheni on kaikessa mukana, kannustaa ja huomioi minua hyvin.

      Poista
  2. Olet kyllä panostanut puutarhaan, mutta se kannattaa. Pöytäryhmä on kyllä soma. Sille miehelle pisteet!

    VastaaPoista
  3. Lueskelin näitä tosi vanhoja juttuja, mutta silti ihania! Muistan varmasti tuon pöytäryhmän tarinan aina kun näen sen ovenne pielessä! Ihana!!!

    VastaaPoista