Jatkuuko porkkanan puputtaminen?

Tein taas satsin porkkana-ja punajuuripihvejä. Samalla pellillä kypsyivät myös punajuuri- ja sipulilohkot. Ja paistopussissa kasviksia. Ruokavalioni on siis edelleen melkein vegaaninen. Kolmen kuukauden kokemuksen jälkeen tuntuu, että paluuta sekasyöjäksi ei enää ole. En ole kaivannut yhtään lihaa, enkä kalaa. Kerran olen "sortunut" tekemään munavoita, vegaanisten karjalanpiirakoiden päälle. Jouluksi tein "munavoin" kuitenkin jo kikherneistä, tofusta ja mustasuolasta. Aivan yhtä hyvää! Jouluruuat tein itse vegaanisesti eli laatikot kaurakermalla ilman munaa. Rosollin ilman silliä ja italiansalaatin ilman kinkkua vegaanisella majoneesilla. Ihanilta maistuivat, niin kuin muinakin jouluina. Välillä lipsun kyllä juustoissa... En olekaan ihan kunnon vegaani, vaan pyrkimys on sinnepäin. Nautin kasvisruokien tekemisestä ja syömisestä. On kiva kokeilla aina välillä jotain ihan uutta.
 Kerran tein upporasvassa paistettuja kevätkääryleitä. Rakastan niitä! Silloin tällöin olen ostanut valmiita torilta, mutta kyllä omat maistuvat mainioilta. Ainakin tietää, mitä niihin on itse laittanut. Valmista, kaulittua taikinaa ostin Asia- kaupasta.
Nykyään minulla on kevyempi olo ja ruuansulatus on nopeutunut. Liikunta varmasti vaikuttaa myös edellä mainittuihin. Mutta muuten ei ole tapahtunut mitään mainittavaa muutosta. Samoja housuja ja paitoja käytän, mitä käytin kaksi vuotta ja 1225 juoksukilometriä sitten. Perunan, kastikkeiden, rasvan, sipsien, jäätelöiden, suklaalevyjen ja leivonnaisten vähennys ei ole näkynyt ainakaan vaatekoon pienentymisenä. Ehkä kuitenkin  painon jatkuvaan nousuun on tullut stoppi. Ja sekin on jotain se!
  1. Mä oon ollu noin 2v vegaanina, enkä ole ollenkaan niin aktivoitunut noissa ruokahommissa kuin sinä. =D Nyt on jopa maha siinä kunnossa, että on pakko tehdä asioille jotain... jatkuvasti närästää ja turvottaa ja maha on sekaisin. Liikuntaa en ole saanut elämääni lisättyä, siis johtuen ihan vaan omasta saamattomuudesta. Aina mietin, että "pitäis"... mutta mitään ei vaan tapahdu. Mutta nyt koitan opetella (viimeinkin...) syömään kunnolla ja asiallisesti. Mä ihan kadehdin sua, kun oot noin aikaansaava!!! Mä oon jotenkin ihan tosi mielikuvitukseton noissa ruokahommissa, ja sekin jotenkin lannistaa, että muut ei halua syödä samoja ruokia, vaan teen niille eri ruokaa... usein sitten jää oma tekemättä. Enkä ole mikään innostunut kokki muutenkaan.

    Voitko laittaa noiden pihvien ohjeita tänne? Näyttävät tosi herkuilta!

    VastaaPoista
  2. Minä olen kuvitellut, että olet jo pitempään ollut vegaani. Olen kai alkuun innostunut :)) Kyllä minäkin teen miehelle eri ruuat ja itselleni omat. Joita sitten syön muutaman päivän tai koko viikon. Kaikki pihvit ovat lemppareitani riisin tai nuudelin kanssa. Teen pihvit summassa eli raastan ison määrän porkkanoita, vähän lanttua ja pari jauhoista perunaa. Välillä pataattia ja punajuurta. Tämän päiväiseen punajuurisekoitukseen raastoin myös kukkakaalin ja parsakaalin. Laitan astiaan puoli desiä korppujauhoja, desin kaurajuomaa tms., teelusikallisen suolaa, pippuria, mausteita, sipulia. Sitten sekoittelen kaikki hyvin ja teen pellille pihvejä. Paistan 200 asteessa 40 min. Ja siinä on minun herkut! Joskus teen porkkanapihvejä, joskus kaikkia raasteita sekaisin. Milloin mitäkin. Ihan omasta päästä keksin melkein kaikki omat ruokani. Välillä paistelen kasvissuikaleita pannulla (paprikaa, sipulia,valkosipulia, purjoa, porkkanaa, kesäkurpitsaa, kukkakaalia, parsakaalia, kikherneitä, papuja ym.)Sitten lopuksi lisään tofua tai härkistä. Teen sellaisia "wokkeja", joita taas syön nuudeleitten tai riisin kanssa. Tai pelkiltään. Rohkeutta vaan kokeiluihin!

    VastaaPoista
  3. Voi, mahtavaa miten paljon sulla on energiaa! Tuon ruuanlaittoinnostuksen soisi tarttuvan minuunkin :) Mitenkähän se saisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Innostuksien määrä on rajallinen. Olen nipistänyt ruokainnostusta puutarhainnostuksesta;)Ollaan tasapainossa!

      Poista