Loppuun on tultu....

Joulun alla on usein kiirettä ja tohinaa, joten ajattelin laskea stressitasoa kutsumalla sukua koolle läheiseen kotaan. Juotiin glogiä, syötiin torttuja ja grillattiin makkaraa (niin jouluista). Kirpeästä pakkasesta huolimatta laulettiin myös perinteisiä kulkusen kilinöitä. Siskoni tokaisi poislähtiessä, että "tämä oli mukava perinne". 
Aattona vein myös oman perheeni aamukahville kotaan. Saimme käytettyä samalla kaikki tyttärien koirat kunnon lenkillä.
Kaikki rakkaat saman pöydän ääreen...Tänä jouluna kokeilin tehdä porkkanoista "lohta". Porkkalasta tuli minun makuuni vähän liian suolaista ja vaikka tuntuma ja makukin saaristolaisleivän päällä muistutti kalaa, taisi kokeilu jäädä kokeiluksi. Seitankinkku oli myös tällä kerralla pettymys, sillä tein kaksinkertaisen annoksen ja paistokseni oli raakaa. Onneksi oli falafelejä ja muita hyviä herkkuja.
Olin ajatellut liikkua joulun aikaan paljon, mutta aamuiset pitkät koiralenkit tuntuivat riittävän. Perustelin itselleni, että nyt on aika minunkin levätä ja rentoutua. Nukuinkin aamuisin pitkään ja hyvin. Tänään lähdimme Ladunmajalle hiihtelemään ja nauttimaan tuvan suloisesta lämmöstä ja tunnelmasta. Jouluinen kuusi, takkatulen rätinä ja höyryävän kuuma juoma, toi lämpimän tunteen sydämeen.
                     Onnellista ja liikunnallista vuotta 2019 kaikille ihanille blogissani piipahtaville!

Lämpimin mielin

En voi kutsua itseäni jouluihmiseksi, mutta pikkuhiljaa minäkin joulun laittamiselle lämpenen. Lapsesta asti olen kokenut joulun työlääksi, stressaavaksi ja kiireiseksi. Ammatinvalintani ei helpota tuntemuksiani lainkaan, sillä asiakkaani haluavat kaiken putipuhtaaksi jouluksi ja kodit kuurataan saunoja myöten. Ja kaikki haluaisivat siivousaikansa tietysti jouluviikolle...
Onneksi tyttäremme syntymäpäivät sattuvat marraskuun loppuun, niin minäkin innostun vähän laittamaan joulun tunnelmaa kotiin. Tänä vuonna vietimme synttäreitä meillä herkutellen ja lopuksi keilaten. Nykyään leivon harvoin, kun tytöt ovat muuttaneet omiin oloihinsa ja olen hurahtanut enemmän tähän nyky terveysbuumiin. Syön terveellistä ja kuntoilen, milloin ehdin tai paikat ovat kunnossa. Sekään ei ole enää tässä iässä itsestäänselvyys.
Tervetuloa talven ja joulun odotus!

Ilta 50-luvulla

Tapailen kummityttöäni nykyään pari kertaa vuodessa, vuorotellen hänen luonaan Tampereella ja meillä täällä Muuramessa. Keksimme aina jotain kivaa tekemistä. Tällä kerralla inspiroiduin siskoni ideasta pukeutua tyllihameisiin, tehdä kampaukset, meikata ja kuvata toisiamme. Onneksi kummityttöni oli heti leikissä mukana.
Vein siskolta ja kaverilta lainattuja vaatteita mukanani. Ostin kirppareilta lisää rekvisiittaa.

Oli hauskaa hassutella. Vaatteiden vaihtelu ja kuvattavana oleminen oli kyllä melkoisen hikistä puuhaa. Tuli mieleen, että mallintyö ei välttämättä ole helpointa hommaa...
Mutta kuvaaminen oli niin mukavaa, että suunnittelimme jo uusia teemoja seuraaviin tapaamisiimme.

Pumpkin spice latte

Kahvi-aiheella on tästä kiva jatkaa, kun vauhtiin olen päässyt. Minun postailut ovat säännöllisen epäsäännöllisiä, mutta kirjoittelen fiiliksien pohjalta. Välillä ei vaan inspiroi yhtään. Sitten kun innostun, tulee monta postausta peräjälkeen. Tyhmää toisaalta, mutta en viitsi aiheuttaa itse itselleni yhtään ylimääräistä stressiä. Ja vieläpä harrastuksesta. 
Kävin tiistai-aamuna hakemassa nuorimman tyttäreni Seutulasta. Hän palasi Australian matkaltaan. Kone laskeutui 6.05 ja olimme ehtineet levätä kuusi tuntia läheisessä hostellissa. Pitkä työpäivä takana ja reissuaminen näkyy koko olemuksesta. Tyttärien riemukas seura ja aamukahvi Starbucksissa antoi puhtia paluumatkaan. Toinen tyttäreni suositteli herkullista syyskahvia, Pumpkin spice lattea. Siinä maistui ihana kaneli ja vanilija.
Ajattelin kokeilla kahvia netistä löytämälläni ohjeella. Mittailin aineita ja keittelin kurpitsanpaloja. Vahvaa kahvia ja soijajuomaa. Kahvinkeitto vaati tosin hieman kärsivällisyyttä. Tunti siinä valmisteluissa hurahti, mutta olihan se sen arvoista!

Löfbergs

Herkullinen auto tai oikeastaan auton väri. Kyllä auton ulkomuotokin minua kiinnosti ja viehätti. Kyljessä luki Löfbergs. Miten se näyttää niin tutulta? Aikani pohdittuani lamppu syttyi. Tietenkin minun kahvini. Sehän se on "A perfect match with milk" Minun täydellinen matchini kuuman, vispatun soijamaitoni kanssa!

Valmistautuminen puolimaratoniin

Teen nyt postauksen, vaikka kuvat ovat epäselviä ja liian suuria. Johtuu kait nyt tästä uudesta sabluunasta. Vaihdan vanhaan hyvään, kun vaan saan aikaiseksi. Tällä kerralla valmistautuminen Jyväskylän puolimaratoniin meni nappiin. Kävin pienellä ja kevyellä, 30 minuutin lenkillä torstaina. Jalat ja hengitys tuntui toimivan hyvin, oli varma olo. Perjantaina söin avokadopastaa ja patonkia. Juoksupäivän aamulla söin kaurapuuron, johon olin sekoittanut shian- ja pellavansiemeniä, rahkaa, pähkinämurskaa, mansikoita ja mustikoita päälle, niin kuin joka ikinen aamu. Banaani välipalaksi. Lounaaksi söin avokadopastaa ja patonkia. Kahden paikkeilla parkkihallissa vedin vielä riisimuroja ja karviaismarjasoppaa ja napsin irtokarkkeja. Juomaksi join sinä päivänä urheilujuomaa.Olin nukkunut yöni hyvin.
Osallistujia oli hurja määrä. Kello 15.15 ihmismassa alkoi vyöryä taipaleelle. Oloni oli onnellinen ja herkistynyt. Melkein itketti, kun tuntui niin hyvältä. Minä, näiden kaikkien mukana täällä! Laitoin kuulokkeet korvilleni ja SportsTrackerin päälle. Alku olikin helppoa ja hidasta hölköttelyä. Päätin pitää rauhallista menoa ja keskittyä pelkästään omaan juoksuuni. Välillä toki tuli vilkuiltua muita ja ajatuksia pitää joitakin silmällä ja yrittää pysyä perässä. Ylämäissä olin vahvimmillani. Intoa puhkuen menin monien ohi ja rennosti rallatellen alamäkeä. Juomapisteillä en pysähdellyt ollenkaan, vaan nautin omaa urheilujuomaa tasaiseen tahtiin.
Jaksoin maaliin asti ja pääsin omaan tavoitteeseeni. Olin päättänyt juosta paremmin, kuin viime vuonna Saksassa. Aikani oli 2.27. Minulle riittävän hyvä. Katsoin tuloksista, että kaikkia, maaliin tulleita naisia oli 388 ja minun sijoitukseni oli 319. Viime vuonna sanoin maalissa, että "ei ikinä enää" ja tänä vuonna lupasin kahdelle tyttärelleni, että juoksen heidän kanssaan ensi vuonna. Pitää ilmoittautua heti kun mahdollista, niin perääntymistä ei tule tapahtumaan.
Ja onhan se niin hieno tunne, kun on ylittänyt itsensä. Tehnyt sen, minkä on itselleen luvannut. Rankassa vesisateessa loppumatkan. Vaikka tässä syksyllä oli pelko, että en pysty jalkani takia juoksemaan. Vasemmassa reidessä oli kipua pitkillä matkoilla ja polveen koski. Kävin hierojalla hierottamassa molemmat jalkani. Se ei tuntunut auttavan. Tilasin ajan kiropraktikko Riku Kaukoselle, jolla olen käynyt ennenkin. Hän sanoi kivun johtuvan selästä ja käsitteli selän ja paineli polven kipupisteitä. Ja ihme tapahtui, pystyin juoksemaan kivuitta!






Rakkautta ilmassa

Helteisenä heinäkuun lauantaina, saimme olla todistamassa nuorta onnea ja avioliiton alkutaivalta. Mieheni veljentyttö sanoi "Tahdon". Koska hääjuhlassa annettiin lupa kuvien julkaisemiseen, halusin laittaa tännekin kuvan erityisen kauniista hääparista. Pari siunattiin Säynätsalon kirkossa ja juhlaa vietettiin Juurikkasaaressa. Paikka oli mitä kaunein järven läheisyydessä. Tunnelma oli lämminhenkinen ja rento. Oli kivaa olla vieraana ja nauttia hyvästä seurasta, ohjelmasta ja ruuasta.
Minun on yleensä vaikea löytää kaupoista juhla-asua, niin ajattelin ommella mieleisen itse. Halusin mekkoon hihat, väriä ja naisellisuutta. Onneksi aikaa oli runsaasti, sillä ilman ongelmia en tästä projektista selvinnyt. Ensimmäinen haaste oli kaavojen löytyminen. Kaavakirjat ovat täynnä upeita avonaisia, hihattomia luomuksia, jotka hivelevät solakkaa uumaa. Kipaisin kirpparille ja löysin sopivan mekon sopuhintaan, jonka leikkasin kaavoiksi. Toinen oli rimpsujen kiinnitys... Kaiken kiireen keskellä mekko valmistui kuitenkin hyvissä ajoin jo siskonpojan rippijuhliin.
Kävin kampaajallani, joka laittoi tällä kerralla suuren, kiharaisen nutturan niskaan. Otsahiukset taivutettiin pienen pohdinnan jälkeen taakse. Nuorempana minulla olikin aina pitkät otsahiukset pannalla taakse vedettyinä, mutta nyt se tuntui hiukan vieraalta. Mutta mitäpä siitä, kaikkea kannattaa aina kokeilla! Tyttäreni teki perjantaina minulle kasvohoidon ja laittoi meikin juhla- aamuna. Valmistautuminen juhlaan oli kerrankin leppoista ja helppoa. 


Miniloma

Olen toiminut yrittäjänä kolmattatoista vuotta ja tottunut siihen, että ei ole pitkiä kesälomia. Asiakkaat kyselevät ja usein ihmettelevät jaksamistani. Minusta on mukavaa pitää pidennettyjä viikonloppuja, vapaapäiviä keskellä viikkoa tai tehdä lyhyempää työpäivää, jos sellainen milloinkaan onnistuu:) Nyt juhannuksena päätimme lähteä Helsinkiin.

Mietimme kovasti, mitä pääkaupungissa voisi tehdä, kun ihmiset ovat mökeillänsä ja kaikki paikat on kiinni. Saavuttuamme perille, vaihdoimme autossa lenkkivaatteet ja lähdimme kauppatorilta hölkkäämään merenrantoja seuraillen. Se oli ihanaa! Harmi vain, että ilma oli tuulinen ja kolea. Meillä oli myöskin, ikävä kyllä, vähän tiukka aikataulu. Olimme suunnitelleet käyvämme myöskin Allas sea poolissa ennen kuin menimme yökylään mieheni 90-vuotiaan tädin luokse. Oli aika mieletön kokemus saunoa keskellä kaupunkia ripsutellen vihdalla ja pulahtaa 13-asteiseen meriveteen, sekä 26 asteiseen altaaseen. Tämä ei varmastikaan jää viimeiseksi kerraksi. Olemme jo suunnitelleet, että tulemme uudelleen hölkkäilemään (minun mielestä piiiiitkä lenkki) ja varaamme ajan Löylystä. Sinne emme mahtuneet tällä kerralla.
Suomenlinna kruunasi koko reissun. Minun sydämeni jäi sinne (tai ainakin osa siitä). Ihmettelin, kuinka koskaan en ole tullut käyneeksi paikassa, vaikka olen nuorempana asunut Helsingissä yksitoista vuotta. Saimme kuulla koko Suomenlinnanhistorian privaatisti, sillä olimme ainoat asiakkaat. Opas kehui valintaamme, suomenkielinen opastettu kierros juhannuspäivänä. Muuten kyllä saari kuhisi turisteja.
Rakastan vaan tätä näkymää niin paljon! Haluaisin tuoda tyttäreni tänne ja viettää mukavaa retki- ja valokuvauspäivää. Me retkeiltiin oikein ennenvanhasesti ja syötiin eväitä koko viikonloppumatkan ajan. Olin pakannut kylmälaukkuun juomat, täytetyt letut, kasvikset, leikkeleet ja pannarit. Repussa oli kuumaa vettä termarissa, pikakahvia -ja kaakaota, Napoli- ja Pologneseateriat, sämpylöitä ja piirakoita. Pannarin päälle tietysti hilloa, nutellaa ja kermavaahtoa!

Ylppärileivontaa

Olin lupautunut järjestämään ylioppilasjuhlatarjoamiset ja -tarjoilut. Homma käy periaatteessa jo aika helposti rutiinilla, mutta pienet yllätykset saa joskus verenpainetta koholle. Tekstari nukkumaan käydessä "kakkujen ympärille pitäisi tehdä (tai ostaa) ruusuja" oli viedä yöunet. Aloin kiivaasti miettiä, miten taion aamulla vaaleanpunaisia ruusuja ja kuinka paljon niitä siis oikeesti pitää tehdä. Millä ihmeen ajalla... kakut päällystämättä jne. Aamulla ajatus oli kuitenkin valoisampi ja tartuin "härkää sarvista" ja siis vaan tein ne ruusut. Yöllä miettiessä päätin, että kaulin ison levyn, otan erikokoisilla muoteilla terälehtiä ja teen sarjatyönä.
Teksti sopii myös minulle, minä tein sen:)))
Gluteenittomaksi juustokakuksi tein mango-valkosuklaakakun. Löysin netistä ohjeen, jota vähän muokkasin mangopilttisoseella, koska en löytänyt mangotuorejuustoa.
 Poropiirakat olivat näissäkin juhlissa taas menestys!

Unohtumaton juhla!

Kesän kynnyksellä saimme viettää isäni syntymäpäivää hänen täyttäessä 80 vuotta. Kauan odotettu juhla pidettiin Vaajakoskella, lähellä isän syntymäkotia, Savutuvan apajalla. Juhlassa oli paljon ohjelmaa, puheita ja lauluja. Tervetulolauluksi me tyttäret  lauloimme " Kamanat kohottukohot". Lastenlapset lauloivat Suutarin emännän kehtolaulun, jota isämme on meille lapsilleen paljon laulanut ja me lapset taas omille lapsillemme. Keitä te ootte te nuoret poijaat, kun en mä tunne teitä, piupali paupali piupali paupali....
Osa suvun naisista oli pukeutunut kansallispukuun, suuren päivän kunniaksi. Sisareni tuttu omistaa yli 130 kansallispukua, jolta saimme vuokrata puvut. Oli myös erittäin kätevä ratkaisu ikuiseen "mitä puen päälleni"- probleemaan!
Varasin itselleni hyvissä ajoin kampaaja-ajan ja tilasin netistä hiuslisäkkeen, josta minulle tehtiin nuttura. Oli ylellistä antaa kampaajan värkätä nutturaa syttyrälle ja nauttia hetkestä. Viimeksi olinkin käynyt kampausta ottamassa kolmekymmentä vuotta sitten. Samalla sain päähineen taitavasti hiuksilleni.
Olisin halunnut pukeutua Keski-Suomen kansallispukuun, mutta kuinkas sen nyt nätisti ilmaisisi.... en mahtunut niihin pukuihin. Ruovedenpuku oli kuin minulle tehty. Juhlateema jatkuu myös seuraavassa postauksessa, ehkä jopa seuraavissa....



Heräilen talviunestani...


Hassua kirjoittaa kesäkuussa äitienpäivästä, mutta kirjoitan kuitenkin. On niin paljon mukavia tapahtumia, joista olen halunnut kertoa, mutta olen ollut liian sitä ja liian tätä, tarttuakseni toimeen. Joskus olen yrittänyt aloittaa, mutta olen päätynyt poistelemaan kuvia koneelta. Nyt löysin etsimäni kuvat, vaikka laatu ei nyt olekaan parasta mahdollista.
 Toivoin perheeltäni pientä patikointiretkeä Korpilahdelle, Vaarunvuorelle. Muitakin vaihtoehtoja vilahteli mielessä, mutta ajattelin, että aloitetaan nyt tästä aivan lähelta. Oli mukavaa tallustella metsäpolkua korkealle vuorelle ja katsella kaunista luontoa. Vaarunvuoren päällä söimme eväät. Croissantit, nutella ja mansikat saivat korvata äitienpäiväkakun. Ja kylläpä maistuikin hyvältä!

Flunssan karkoitusta

Tulipa tiukkaa tavaraa. Oikein ruokatorvea polttelee, kun huitaisee aamulla pikkulusikallisen veteen sekoitettuna huiviinsa. Äitini ehdotuksesta liotin inkiväärejä, kuin manteleita, lämpimässä vedessä. Kuori irtosi helposti raaputtamalla. Sitruunat puristin mehuksi ja valkosipulit kuorin ja hienonsin inkiväärien kanssa soseeksi. "Inkivääri on vahva antioksidantti, joka vaikuttaa immuunijärjestelmään, ruuansulatusjärjestelmään, vähentää tulehdusta ja pahoinvointia. Inkivääri toimii kuin Burana", sanotaan uusimmassa Yhteishyvässä.  Näillä eväillä olen vältellyt tämän talven flunssa- aaltoja.

Hampurilais-sunnuntai

Hampparit ovat kyllä nuorten (ja vanhempienkin) kestosuosikkeja. Varsinkin itse, alusta loppuun valmistetut. Tein kolmenlaisia pihvejä, koska en osannut päättää, minkälaisia vegaanisia papupihvejä tekisin.  Jauhelihasta tein yhden vaihtoehdon lihaa haluaville. Tällä ohjeella tuli hyviä nopeasti ja helposti.  https://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/76200/Nopeat%20papupihvit/  Jos pitää valkosipulista, sitä voisi ehkä lisätä taikinaan. Hampurilaisten väliin laitoin ihan perusjutut hampurilaiskastikkeen ja cheddarjuuston kera. 

Muotia?

Myssy päähän ja kauppaan!

Myssykkä

En varsinaisesti ollut pipoa vailla. En ollut suunnitellut mitään neulovani seuraavaksi. Langat, puikot ja ohje vain tulla tupsahti käsiini. Ihana yllätys! Olin joskus antanut siskolleni lankoja, joita marituspuuskassani olin poistanut. Hän oli neulonut itselleen punaisen mohairmyssykän ja saanut idean, että minäkin voisin neuloa samanlaisen. Hän toi minulle omat lankani takaisin ohjeen kera. Mikäs siinä sitten auttoi, kun alkaa neulomaan.
Tämähän on aika hauska pötkylä ja helppo tehdä. Tulee ihanan kuohkea ja lämpöinen myssykkä koviin pakkasiin. (Jos joku haluaa ohjeen, voin antaa sen kommenteissa)

Unohtumaton hiihtoreissu

Napsautin astianpesukoneen päälle ja ajattelin tipsauttaa itselleni sunnuntain päiväkahvit. Tajusin, että minun kahvinkeittovälineeni ovat pesussa. Mietin, mikä nyt neuvoksi. Meidän lähin kahvipaikka, kirppari, josta saa kahvia on kiinni sunnuntaisin. Kenelle menisin kahville... Veljeni varmasti keittäisi minulle kahvit, mutta olin heillä juuri eilen illalla. Siitä muistuikin mieleeni, että sain heiltä joululahjaksi kivan paketin, johon kuului vaahtokarkkeja, kaksi kertakäyttömukia ja servettiä ja pikakahvia! Hienoa, nyt se tulee tarpeeseen.
Miten hyvää kahvia! Ihastuin välittömästi kahvin pehmeään makuun. Tekisi mieli juoda toinenkin, mutta säästän sen seuraavaan hätätilanteeseen. Mainio juoma vaikka talviselle hiihtoretkelle.
Eilen toteutettiin tyttären kanssa haaveilemamme pitkä hiihtoretki Muuratjärveltä Jyväskylään Ladunmajalle. Pakkasmittari näytti aamulla -22 astetta, mutta päätimme silti valmistautua reissuun. Kymmenen jälkeen keli näytti jo hyvältä, aurinko paistoi ja asteet olivat nousseet -15 asteeseen. Lähdimme reippaasti matkaan. Jo jäällä jouduimme pysäyttämään pari ihmistä, että löysimme oikean suunnan. Muuramen keskustassa jatkoimme turisteina kyselyämme taas parilta ystävälliseltä ihmiseltä ja löysimme vihdoin Ladunmajalle johtavan reitin. Tuntui, että aikaa oli kulunut jo tunti ja matkamme oli alussa.
Toiveikkaina hiihtelimme, juttelimme, nauroimme. Tuntui, että matka oli pelkkää ylämäkeä. Alamäkiäkin tosin oli, koska kaatuilin yhtenään. Kun vihdoin pääsimme perille, aikaa oli mennyt kolme ja puoli tuntia ja matkaa oli kertynyt 17 kilometriä! Kaivoimme kaakaotermoksen ja eväsleipämme ja nautimme mökin takkatulen lämmöstä ja tuoksuista. Olo oli epätodellinen. Mieheni ilmoitti, että voisi tulla hakemaan meidät. Pidimme pienen palaverin ja päätimme, ettemme luovuta. Keräämme itsemme ja hiihdämme takaisin. Paluumatka olikin sitten hurjaa menoa. Pyllähdimme tasaiseen tahtiin ja laskimme hurjia alamäkiä. Yhdessä mäessä ainut ajatus oli, että "nyt sitä mennään varmaan kuuttakymppiä" ja mäen alapuolella tytär makaa maassa ja katsoo, kun  minä teen hänelle seuraa hirveellä vauhdilla. Ja nauraa rätkätettiin! Kaatumisiin tottui ja lumi tuntui välillä jopa pehmeältä. Mutta murtumilta vältyttiin ja hengissä selvittiin. Hiihtoa kertyi kuusi tuntia ja yli 30 kilometriä. Tytär tuumasi, että "nyt tekisi mieli sanoa samalla tavalla kuin minä olin sanonut puolimaratonin jälkeen, että ei ikinä enää"!!!!