Koulutyö

Keskimmäinen tyttäreni kysyi, saisiko hän tulla kuvaamaan minusta dokumentaarisia kuvia. Hänen pitäisi tehdä kuvasarja kouluun jostakin tekemisestä. Minähän olen aina valmiina kuvauksiin :))
Idea kuvausaiheeksi tuli ihan siinä touhutessa tyttärille lounasta. Ruuanlaittoa, salaatintekoa....
Pöydän kattamista...
Kuvattavana oleminen on aika jäätävää. Tuntuu, että en osaa olla luonnollinen ja rento. Mietin jokaista liikettä ja ilmettä. Mutta tytär nappasi kuvat taidokkaasti. Kiitos Milla!

Salainen haaveeni...

Tälläkin kertaa lenkkiseurana oli äänikirja. Aloitin kuuntelemaan Mia Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin. Vaikuttaa ihan lupaavalta... Mutta toinen asia, joka liittyy samoihin kuulokkeisiin ja toimiin, on podcastit, jotka olen löytänyt tyttäreni suosituksesta. Ne ovat mukavia pieniä, kevyitä "välipaloja", jos ei jaksa heti aloittaa uutta, kolmentoista tunnin kirjaa. Podcasteja voi kuunnella pienissä hetkissä, lyhyillä automatkoilla esim. marketista kotiin. Ja jos vaikka haluaa vähän naurahtaa toisten jutuille ja nokkeluuksille. Olen jo aiemmin kertonut, että tykkäisin kuunnella radiosta niitä keskustelu- ja asiaosioita, mutta en jaksaisi jatkuvasti  biisejä väliin. Jutut jää monesti pintapuolisesti raapaistuiksi ja Viskaria tulee joka väliin ja peräkkäin. Nou nou, en halua! Minulle on siis tehty podcastit. Mutta...
Kaikki minun kuuntelemani podcastit, ovat nuorten, yleensä naisten, tekemiä juttuja. Joo, ihan mukavia ja kuunneltavia, mutta aiheet eivät aina oikein kohtaa minun ikäiseni kanssa. He keskustelevat  kiireisestä arjesta, pikkulapsiajasta, sinkkuudesta, vauvakuumeesta, urankehityksestä ym. Olen yrittänyt löytää vanhempien naisten keskusteluja, tuloksetta. Olenkin ruennut haaveilemaan omasta podcast- kanavasta. Mietin usein aiheita, joita olisi kiva puida perusteellisesti jonkun kivan, ikäiseni ja puheliaan ystävän kanssa. Jos joku lukijani tietää 50+ suomenkielisen podcastin, otan vinkin innolla vastaan. Haluaisin kuunnella keskusteluja vaihdevuosista, tyhjän pesän kokemuksista, aikuiseksi kasvaneista lapsista, uusista omista harrastuksista, vanhenemisesta, ulkonäön rapistumisen hyväksymisestä, omasta uudesta ajasta, pitkästä parisuhteesta, liikunnasta, ravinnosta, vanhenevan ihmisen painonhallinnasta, lastenlapsista, isovanhemmuudesta ( vaikka minulle ei vielä ajankohtaista) ja niin edelleen. Loputtomasti mielenkiintoisia aiheita.
En tiedä olisiko minusta koskaan julkisesti järkevään ja sujuvaan keskusteluun. Uskaltaisinko yrittää. Melkein kaikki podcasteja tekevät ovat media- alalla, tuottajia tai toimittajia. Tai näyttelijöitä. Onko tällaista tavallista työmyyrää? Ja riittäisikö aikani vielä lisähommiin? Ideoita ainakin tuntuu pulppuavan. Toisaalta olen rohkea ja haasteita pelkäämätön. Nyt olisi oikea aika kokeilla uutta ja jännittävää, mutta paljon pitäisi tapahtua, että haaveestani tulisi oikeasti totta!

Vaihtelua omille ajatuksille

Viime vuosi meni äänikirjoja kuunnellessa. Työni luonteesta johtuen, pystyn kuuntelemaan päivät pitkät työtä tehdessä. Kuuntelen kirjoja myös juostessa sekä välillä "unilääkkeeksi". Siihen tarkoitukseen sopii hyvin vähän hidastempoinen, tylsänpuoleinen tekele. Kerroinkin jo vuosi sitten, että sain lahjaksi tyttäreltäni BookBeatin jäsenyyden kuukaudeksi. Jäin koukkuun ja kestotilaajaksi. Tähän mennessä olen kuunnellut lähes yhdeksänkymmentä kirjaa. Siihen porukkaan on mahtunut romaaneja, hyvinvointikirjoja, klassikoita ja elämänkertoja. Olisin halunnut tehdä kollaasin minua puhutelleista kirjoista, mutta  taidoillani se ei onnistunut. Laitan tähän joitakin minun mielestä hyviä kirjoja. Olen tykännyt poikkeuksetta myös esimerkiksi näiden kirjailijoiden muistakin kirjoista. Sekä monista, monista muista... Jonkun kirjan olen "väkisin" kuunnellut loppuun ja muutaman harvan, olen poistanut kesken kaiken. Keskeyttäminen ottaa vähän luonnolle, koska en ole muutenkaan luovuttaja tyyppiä ja tuntuu väärältä olla kuuntelematta kirjoittajan suurta elämäntyötä.
Olisin halunnut laittaa paaaaaaaljon enemmän, mutta pakko laittaa raja nyt tähän. Olen niin innostunut näistä äänikirjoista, että en malta olla hehkuttamatta näiden kuuntelua. Tuntuu ihan, että oma tietoisuuden taso kirjailijoista, historiasta ja kaikista asioista on noussut huikeasti tämän harrastuksen ansiosta!

Toimistotöitä....

Voi miten työlästä on aloittaa paperihommat. Huomaan, että siivoan keittiön, laitan pyykit, vaihdan lakanat... teen kaikkea, ettei tarvitsisi aloittaa. Tulee ihan kouluajat mieleen. Minulla piti olla huone tiptop, ennen kuin pystyin keskittymään läksyjen tekoon tai kokeisiin lukemiseen. Siivosin ja järjestelin, kunnes olinkin jo liian väsynyt... Nyt pitäisi kiivaasti suunnitella asiakkaille tulevia siivousaikoja. Ja kuten huomaatte, kirjoitan postausta!!!!! Minulla on kyllä tehokas toimisto. Työpöytänä silityslauta :)
Minulla ei ole koskaan ollut ihan omaa huonetta. Kun tytöt muuttivat omilleen, aloin sisustaa ikiomaa puuhahuonetta. Tällä on tilaa omille vaatteille, muistoille, pianonsoitolle, tramppajumpalle. Voin pitää salireppuni levällään tai vaatteet kasoissa. Joskus mieheni tulee ihan katsomaan, mitä ihmettä puuhailen, kun naista ei näy moneen tuntiin. Hän kaivautuu sänkyyni, tyynyvuoren uumeniin ja kehuu, kun täällä on niin pehmeää. Onneksi on nyt mahdollisuus omaan tilaan ja -aikaan. Kuitenkin yhdessä eläen ja asustellen.

Synttäriyllätys

Mietimme sisarusporukalla, mitä kivaa yllätystä keksisi 40 vuotta täyttävälle veljelle. Pohdintojen jälkeen päädyimme pirteään sunnuntaiaamu herätykseen viemällä hänet avantoon. Sauna lämpeni meillä valmiiksi  ja aamupala järjestettiin nyyttäri-periaatteella. Vanhin siskoni oli ostanut mustia sämpylöitä, toinen sisko teki viherjuomaa ja tarjoili hedelmiä. Yksi veljistäni oli leiponut pätkiskakkua.
Aamu alkoi mukavasti kirpeässä 16 asteen pakkasessa, saunanlauteilla rakkaitten kanssa ja pöydän herkkuja nauttiessa. Ei ole sisaruksiani varmaan koskaan liikaa juhlittu. Tuli niin onnellinen ja tyytyväinen olo tempauksesta. Ja sai itsekin pulahtaa aamu-uinnille.


Issikka-vaellus

Toistakymmentä vuotta sitten suunnittelimme perheen kesken vaellusta islanninhevosilla. Koskaan ei tuntunut löytyvän aikaa tai rahaa. Vuodet vierivät ja tilanteet muuttuivat. Tytöt alkoivat tulla aikuisikään ja ajatukset eläintenoikeuksista alkoivat nostaa päätään. Minua jäi harmittamaan toteutumaton lupaus ja haave. Ennen joulua päätin, että nyt tai ei koskaan, tämä kokeillaan ja toteutetaan ja sillä siisti.
Yksi tyttäristä halusi lähteä mukaan. Varasin meille tunnin retken maastossa, muiden ensikertalaisten matkaan. Tuli vähän tallityttö- olo hevosta harjatessa ja nauratti, mihin kaikkeen sitä nokkansa oikein pistää. En ole oikeesti koskaan ollut mikään hevoshullu eikä minusta taida sellaista tullakaan. Mutta ratsastuskokemus oli kiva. Kavioiden kopse, narskuva lumi -12 asteen pakkasessa ja vaihteleva maasto loivat minulle mukavan kokemuksen. Saattaapi olla, että kesällä pitää lähteä uudelleen, sillä nuorinta tyttöä taisi jäädä vähän kaihertamaan... Ja mikäs siinä. Minä olen kyllä innolla mukana!

Vuoden aloitus ilman lupauksia...

Säätiedotus lupaili kehnoa säätä vuoden ensimmäiselle päivälle, mutta eipä ilma ole ennenkään estänyt ulkoilua ja reippailua. Lähdimme lumisateessa, melkein nollakelissä ajelemaan Jyväskylän Ladunmajalle. Laduntekijä suunnisti juuri edellämme tekemään meille latua jäälle ja saimme kiertää  hyvää uraa. Siinä ympyrää hiihdellessä tuli katseltua kaunista, lumista maisemaa ja mietittyä mennyttä ja tulevaa vuotta. Hyvä vuosi on ollut, vaikka ei ole ihmeitä tapahtunut. Ehkä juurikin sen vuoksi. Tämä alkava vuosi muuttaa ainakin vähän minun työkuvioitani, sillä yritysmuotoni vaihtuu jossain vaiheessa avoimeksi yhtiöksi ja tyttäreni tulee kumppanikseni. Mutta aika näyttää, mitä tapahtuu ja milloin. Mitään lupauksia en tehnyt, sillä vanhoilla tavoilla mennään. Terveellistä, kasvispainotteista ruokaa, liikuntaa ja mieleistä tekemistä. Uni olisi kiva saada kuntoon, mutta siihen ei lupaukset eikä päättämiset tepsi. Pitää vaan toivoa!