Featured Slider

Vahingossa uusi harrastus

Silmiini osui lehdessä Svetlana Ruohon taidenäyttely Jämsässä. Pyörähdimme siellä kauniina kesäpäivänä. Ateljeen seinässä oli ilmoitus taidekurssista ja ehdotin sitä tyttärilleni, jotka ovat luovia ja tykkäävät tehdä kaikenlaista taidetta. Innostuminen oli vähän laimeeta ja houkutellakseni kysyin, että lähdettekö, jos minäkin lähden. Minun kokemukseni on peruskouluajoilta, kuvaamataidon tunneilta. Olen kyllä aina halunnut maalata ja sain lapsena paletin joululahjaksi. Se jäi käyttämättä. Samoin murrosiässä ostamani taulunpohja. Siis kiinnostusta on ollut, mutta toteutus on jäänyt asteelle nolla.
Pääsimme kaksi- iltaiselle kurssille ja ajattelin maalata mieheni vanhan Pimpo-nallen. Pimpo on alunperin poikanalle, mutta minun käsittelyssä muovautunut ajan saatossa tytöksi. Hahmottelin nallukan lyijykynällä taulupohjalle ja aloitin työni akryylimaaleilla maalaten. Olin innoissani kuin lapsi karkkikaupassa!
Kurssiin kuului iltapala ja Svetlana oli keittänyt teetä ja tehnyt vähän voileipiä. Tauko teki hyvää, vaikka en olisi malttanut "tuhlata aikaa".
Kun sain ensimmäisen maalaukseni valmiiksi, aloitin hahmottelemaan heti uutta.

 Tämän työn tein kotona aivan yksin, ilman minkäänlaista ohjausta. Olisi ollut kiva kysellä neuvoja ja ohjeita kokeneelta, ammattitaitoiselta ja hyvältä taiteilijalta.
Auringonvaloa vähän lisää...
Taidepostaukset tulevat varmasti jatkumaan, vaikka tahti riippuu tämän elämäntaiteilijan tuottelijaisuudesta. Yksi jännä juttu on myöskin luvassa, sillä Svetlana on maalannut keskimmäisen tyttäreni. Hän innostui kovasti nähdessään meidän tytöt ja pyysi heitä malleikseen. Svetlana maalaa paljon mm. nuoria tyttöjä. Milla kävi hänen mallinaan ja odotan innolla taiteilijan näkemystä hänestä.
Saattaa olla, että taulu tulee vielä tännekin näytille... 

Vanha suola janottaa...

Olen seuraillut siskoni blogia https://kukkaetkaali.blogspot.com/ , vaikka en ole ollenkaan innostunut puutarhanhoidosta. Tai ainakin luulin niin... Siskoni kirjoittaa hauskasti kukista kanoihin ja muihin pihapiirin eläimiin. Hänen kuvansa ovat myös upeita, hyvin otettuja ja vaikuttavia. Ehkäpä juurikin niiden vuoksi, minuun on tarttunut puutarhapöpöjä.
Lainasin siskoni luona asuvaa "lapiomiestä", joka sattuu olemaan myös minun veljeni. Sain idean istuttaa pioneja taloyhtiömme sisäpihalle, jossa töröttää vain lipputanko. Kaivoimme kolme kuoppaa ja istutimme nyt syksyllä vain yhden pionin, Rubra plena (kerrottu punainen). Keväällä istutan valkoisen ja vaaleanpunaisen. Haaveilen hakevani omista puskistani suloisia kukkia ja nuppuja maljakkoihini... Toiveet ovat korkealla, sillä nyt sain asiantuntevat neuvot ja avut.
Lauantaina lähdimme saareen yöksi. Paikka on erityisen rakas veljelleni, sillä hän on myös kova kala- lintu- ja luontomies. Päätimme putsata kaikki linnunpöntöt, jotta lintujen on kiva keväällä aloittaa taas sisustushommelit siistiin pesiin. Pesiähän sitten löytyikin puusta jos toisesta. Ekan pöntön jälkeen veljeni pyysi saada itse rueta siivoushommiin.
Puhdistimme myös rännit neulasista. Kiipesin tikkaita ja rupesin hommiin. Ei mennyt aikaakaan, kun kuului kysymys "saisinko minä?" Ja niin minä taas pitelin tikkaita. Minut komennettiin hakemaan vettä järvestä ja rännimies huuhteli paikat puhtaaksi. Mietin, että en kai liikaa teetä hommia, mutta ei minun tarvinnut mihinkään pyydellä. Välillä kiertelimme etsimässä olemattomia kanttarelleja ja katselemassa kompostit ja kaivetut ojat. Paistelimme muurinpohjalettuja, saunoimme ja uimme. Ensi keväänä rakentelemme pihagrilliä, johon tarvitsemme taas lapiomiestä. Varaus on tehty.


Maailman hyväsydämisin ihminen!

Vuosi sitten tapahtui jotakin niin ihanaa, että ei meinaa löytyä sanoja siitä kertomaan. Kyyneleet vain tulvivat silmiin...
Vanhin siskoistani on omistanut mökin saaressa parikymmentä vuotta. Kärkistensillan alla. Hän on pitkään miettinyt saaresta luopumista, mutta ei ole halunnut myydä sitä vieraille ihmisille. Koko meidän suku on käynyt siellä paljon, monikin vauvasta lähtien. Useat ovat jättäneet jälkiään vuosien varrella. On isän tekemää linnunpönttöä ja leikkuulautaa. On leluja, aarrekarttaa ja veljen tekemää terassia. Moni on ollut nikkaroimassa kattoa tai huussia.
Siskoni päätti lahjoittaa saaren mökkeineen, tavaroineen ja veneineen viidelle sisarukselle (siskontytölle), jotka asuvat lähellä ja pystyvät pitämään huolta mökistä ja ympäristöstä. Myös he saivat kustannukset, joita kesäpaikan pitäminen aina vaatii. Koko suku on silti aina tervetullut käymään ja viettämään aikaa!
Tänä kesänä lahjan suuruus on oikein konkretisoitunut. En tavallaan ole koskaan ollut "mökki-ihminen", koska olen luullut, että mökkeily on yhtä työtä ja vaivaa. Mutta nyt muutaman kerran saaressa olleena ja yöpyneenä, minusta on kuoriutunut kunnon mökkiläinen! Olen ikikiitollinen siskolleni. Olen onnellinen tästä ihanasta mahdollisuudesta. Ja vielä mikä tärkeintä, miehestänikin on tullut innokas saapastelija. Vasara, saha, kirves ja ruuvimeisseli kädessä nikkaroija. Tänä viikonloppuna mm. lauteet saivat uudet ruuvit.
Joskus ihastuin vatiin ja kannuun, mutta aika pian huomasin, että eihän minulla ole näille käyttöä. Yritin kirpparillakin myydä, mutta onneksi eivät menneet kaupaksi. Tännehän ne istuvat kuin nenä päähän. Maalasin meidän "turhan" lipaston valkoiseksi, pesukomukaksi. Laatikoissa on kiva säilyttää vessapaperit ja muut tarpeelliset härpäkkeet.
Aamulla kiertelin tiluksiani auringonnousun aikaan onnellisena ja nappailin luontokuvia. Siskoni tikahtuu varmasti nyt nauruun, kun näkee, että minusta on tullut kunnon lintubongari. Yleensä mökissä istuskelemme pöydän ääressä ja tiirailemme ohilipuvia purjeveneitä, poliisiveneitä, kiituriveneitä, surffareita, vesilintuja (ehkä uikkuja???).  Saaressa on yleensä paljon kanttarelleja, mutta tänä syksynä ei ole vielä näkynyt. Odottelen niitä innoissani.
On rauhallinen ja tyytyväinen olo viikonlopun jälkeen. Ei ollenkaan väsynyt ja rasittunut, vaikka teimme  talkoilla risusavottaa. Yksi veljeni harvensi puustoa ja risukkoa, jotta upea järvinäköalamme ei rehevöidy umpeen. Saamme niistä myös tarpeellista polttopuuta, jotta takka, sauna ja grilli lämpenee. Saaressamme ei luonnollisestikaan ole sähköjä. Kaasuliesi onneksi, jolla saa helposti perunoita ja kahvia keiteltyä. Olen tehnyt myös sisällä vähän siivous- ja raivaushommia, jotta saadaan mökistä meidän näköinen ja tuntuinen rentoutumispaikka.

Saaristossa

Minulla on jäänyt mukavat muistot lapsuuden reissuista, jolloin söimme eväitä autossa tai levähdyspaikoilla. Oli voileipiä, pannukakkua ja kiisseleitä, jotka maistuivat ja upposivat nälkäisiin vatsoihin. Ostin työkäyttöön uuden kylmälaukun ja ajattelin kokeilla sitä meidän Turun reissulla. Pakkasin jogurttia, rahkaa, sämpylöitä, kuivamuonaa, juomia, elovena välipalaa ja muuta pikkuevästä. Pärjäsimme hyvin eväillä perjantain ja lauantain iltaan asti.
Ajoimme lauantaina Turusta Kustaviin ja sieltä vuokrasimme pyörät. Heponiemestä menimme lautalla Kannvikiin. Pyöräilimme vain siellä, koska emme uskaltaneet lähteä seuraavalle lautalle. Viimeinen lautta takaisin lähti nimittäin jo kuudelta, emmekä halunneet jäädä siitä kyydistä pois. Olisi ollut hienoa pyöräillä Iniöön tai vieläkin pidemmälle.
Meidän tukikohtamme oli Turussa Karibian kylpylä, jossa kerkesimme myös pulahdella altaissa. Aamupalat olivat loistavat hedelmälohkoineen ja lehtikaalismootieineen.Olin ihastuksissani saaristolaisleivästä ja isosta homejuustosta, saaristossa Auran alueella kun oltiin. Sunnuntain ohjelmassa oli tutustuminen Naantaliin.
Ajoimme kaatosateessa ja ehdottelin jo kääntymistä takasin. Mitä järkeä on ajaa Naantaliin, kun ei meinaa eteensä nähdä? Kuin ihmeenkaupalla ilma selkesi ja kirkastui. Veimme auton Kuparivuoren parkkipaikalle ja laskeuduimme sieltä rakkaudenpolkua pitkin vanhaan kaupunkiin.
Oli kiva katsella vanhoja taloja jopa 1800 luvulta ja pistäytyä pienissä putiikeissa. Talot olivat herttaisia, kauniita pihoja ja puutarhoja. Lapsena olen käynyt kouluretkellä Kesärannassa ja omia lapsia käytimme Muumimaailmassa. Taas yhtä kokemusta rikkaampana.

Kotimaan matkailua

Viime vuoden retkestä Helsinkiin innostuneina, varasimme hotellin keskustasta tänäkin kesänä. Halusimme matkustaa helposti ja edullisesti Onnibussilla. Säästimme ajamisen vaivan ja kahden vuorokauden parkkimaksut. Samalla toteutui minun pitkäaikainen haave kulkea kävellen tai yleisillä kesäisessä pääkaupungissamme. Juoksulenkkaritkin oli pakattu matkaan, mutta ne jäi käyttämättä mieheni vaivojen vuoksi. Yksi mielenkiintoisimmista paikoista oli uusi kirjasto Oodi. Huippu paikka!

Kävimme myös Amos rexissä. Siellä olin kiinnostuneempi sisäkatosta ja ulkopuolen kupoleista...
Tykkään kyllä taiteesta ja käymme välillä näyttelyissä, mutta esillä ollut taide ei niin avautunut minulle/meille. Näyttelyssä oli Suomen arvostetuimman taidepalkinnon Ars Fennican vuoden 2019 ehdokkaiden teoksia.
Tällä kerralla kokeilimme Löylyä. Viime kesänä kylvimme ja uimme Allas sea boolissa. Taitaapa jälkimmäinen viedä voiton minun vertailussa. Mutta nämäkin jutut ovat makukysymyksiä.
Mieheni oivallus!
Kävimme myös Talvipuutarhassa Töölönlahden pohjoispuolella. Sinne huristelimme ratikalla. Ruusupuistot jaksavat aina ihastuttaa minua. Vaikka lempikukkani onkin vaihtunut nykyään pioniin (välihuomautus).
Kysyin kotimatkalla mieheltäni, mikä oli mieleenpainuvin juttu tällä reissulla. Kyllä se oli tämä sähköinen potkulauta! Mennä viiletettiin 40 minuuttia keskustassa pyöräteitä pitkin. Vanhakin oppii näköjään uusia temppuja ja hauskaa oli.
 Seuraavat seikkailut tulee Turusta!

Pikkuinen kesäpesä

Parvekkeesta on pikkuhiljaa tullut lempipaikkani. Tänä kesänä olen viettänyt siellä erityisen paljon aikaa ja mieleeni tuli rueta vähän kohentelemaan sitä. Halusin lämpimiä ja vaaleita värejä sekä pehmeää, "pesämäistä" tunnelmaa. Pöytää etsiessä silmiini osui päivävarjo, johon ihastuin oitis. Näytin sitä miehelleni ja puhuin siitä. Raahasin jopa katsomaan ihastustani. En saanut kovin innostunutta vastakaikua.
Lopulta tuli se "osta sitten" siunaus ja minä lähdin siltä istumalta. Onneksi meidän lähellä on Annivalin sisustusliike, jossa viimeinen varjo odotti minua, varjonsa suppuun sulkeneena. Tekstiilit ovat Jyskistä, pöytä Kaluste Ojalasta, varjo Annivalista ja pehmusteet vanhasta päiväpeitosta, joka myöskin on ostettu aikoinaan Annivalista. 

Siksakkia

Ompelukone on minulle tosi tärkeä kapistus. En tule toimeen viikkoakaan ilman konetta. Jos kone ei toimi, menee hermot ja ärsyttää koko homma. Tekee mieli heittää hanskat tiskiin. Minulla on ollut uusi Singer, edullinen peruskone. Pärjäsinkin sillä hyvin vähän aikaa. Välillä oli lainassa äidin kone (sekin temppuili) ja siskon kone (käyttöongelmia). Aloin olla jo epätoivoinen asian suhteen. Yhdeltä siskoltani kuulin, että kannattaa ostaa vanha kone. Etsin Torista vanhan ja edullisen koneen ja käytin sen huollossa. Liikkeessä kehuivat kovasti konetta ja tekivät siihen hyvän korjaus/huollon. Se tosin maksoi 125e, mutta vanhempi herrasmies sanoi, että koneesi on ikuinen. Niin hyvä se on! Olin onnesta sykkyrällä. Pelkäsin, että koneeni oli hutiostos, vaikka se jo koekäytössäni hyrräsi hiljaa kevyesti.
Ensimmäinen ompelutyöni uudella koneella on parvekekalusteisiin uusien pehmusteiden ompeleminen. Yritin löytää kaupoista muhkeat päälliset polyrottinkiseen sohvaan ja nojatuoliin. Niitäpä ei löytynytkään! Päätin käyttää jo parhaat päivänsä nähneen päiväpeittomme tarkoitukseen. Löysin meiltä ylimääräisiä tyynyjä ja pari häälahjaksi saamaa peittoa pehmusteisiin. Nyt lähes 30 vuotta palvelleet peitotkin saivat uuden elämän.
Ompelin istuimen ja nojan yhtenäisestä kankaasta. Apulainen mukana joka vaiheessa...
Nyt päälliset ovat valmiit! Olen muuttanut parvekkeemme ilmettä ja värimaailmaa luonnonläheiseen ja punertavaan suuntaan. Vielä on pöytä hakusessa ja pientä säätöä. Laitan joskus kuvaa lopputuloksesta, kun saan koko parvekkeen valmiiksi. Toivottavasti jo tänä kesänä.