Pitkä odotus...

Joskus tuntuu, että elämässä ei tapahdu mitään. Tämä syksy on ollut täynnä tapahtumia, odotuksia, suuria tunteita. Viikko sitten veimme rakkaan kuopuksemme lentokentälle. Hänen suuri haaveensa ja unelmansa toteutui. Hän pääsi televisio-ohjelmaan, joka kuvataan Los Angelesissa. Tuntui haikealta laittaa lapsi yksin maailmalle.
Ikävän tunteita on helpottanut meidän hurja remontti. Olen töiden jälkeen kiiruhtanut uuteen kotiimme paklaamaan, teippaamaan, tapetoimaan ja järjestelemään. Välillä ihan pyörryttää tämä  vauhti. Kun ostimme asunnon, ajattelimme, että muutamme suoraan sisään. Kylpyhuone ja sauna piti kuitenkin laitattaa, niin innostuimme pieneen pintaremonttiin. Kun maalaa seinät, pitää maalata ensin katot. Ja kun maalaamaan alkaa, pitää maalata kaapit, listat ja kaikki. Aivan mahdoton homma!

Meillä puhaltaa muutoksen tuulet

Nyt otan itseäni "niskasta kiinni" ja kerron mitä täällä tapahtuu. Meidän aikuistuvat tyttäret alkoivat puhumaan omaan kotiin muuttamisesta. Kävivät jopa jotakin asuntoakin katsomassa. Siitä alkoi tyhjänpesänkriisi hiipiä puseroon. Aloin mieheni kanssa puhumaan, mitä ihmettä teemme tyhjentyvillä huoneilla. Tuleeko työhuonetta, kuntoiluhuonetta vai vieraille majapaikkaa. Vai otetaanko ihan vuokralaisia... Leikkiä heiteltiin, kunnes tuli totinen idea mieleen. Mekin lennetään pois pesästä! Aloimme etsiä uutta asuntoa, kerrostalosta.
Mieleinen kolmio löytyi nopeasti. Aloimme saman tien myymään ylimääräistä tavaraa pois. Tytöt rupesivat empimään kotoa poislähtemistä. " Ei me halutakaan muuttaa pois". Eihän niillä kiirettä ole. Mutta me ostettiin asunto ja aloitettiin tekemään pientä pintaremonttia. Ja pakkaamaan vanhaa kotia pakettiin.