Viime vuonna, siskoni luona Saksassa, hurahdin pomppimiseen. Syksyisen reissuni jälkeen tilasin oman trampoliinin, koska täällä Keski-Suomessa ei ole saleilla world jumping- tunteja. Suomessa tietääkseni vain Etelä-Suomessa voi harrastaa tätä lajia. Hyvää, kahdeksankulmaista trampoliinia ei myöskään saa ostettua Suomesta. Ainut vaihtoehto oli siis käyttää siskoa hyväksi tässä pikku pulmassa. Toki hän on ollut syypää tähän tarttuneeseen tautiin:)
Luulin, että teemme tilauksen, maksan (itseni kipeeksi) ja rupean odottelemaan pikku lähetystä. Mikään ei kuitenkaan sujunut suunnitelmien mukaan. Pitkään odotettuani, firma lähetti trampoliinin siskoni osoitteeseen Saksaan. Siinä vaiheessa ilmeni, että he eivät toimita Suomeen. Tai toimittavat kyllä, mutta postitus maksaa 280e. Monta viikkoa taisteltuamme, rupesimme miettimään, millä ihmeellä saamme pomputtimen kotiin. Lopujenlopuksi trampoliini lähti Lybekkiin ja sieltä serkkuni kuljetusfirman kyydissä Jyväskylään.
Vaikka kärsivällisyys oli ajoittain koetuksella ja intokin meinasi lopahtaa, kannatti sinnikkäästi vaan uskoa ja toivoa. Välillä lenkkeilin ja vain haaveilin pomppimisesta. Juuri ennen joulua trampoliinini saapui. Annoin sen levätä rauhassa pitkän kotimatkansa väsymyksiään pois ja tottua meillä asumiseen. Minä touhusin sillä aikaa työkiireitteni kanssa ja yritin olla ottamatta joulusta stressiä.
Mutta uskokaa tai älkää, joulusta selviää yllättävän vähillä
hössötyksillä. Siivosin muilla niin paljon joulun alla, että pyysin
miestä imuroimaan meillä ja ostettiin ruuat valmiina.
Vegaaniset karjalanpiirakat, pullan ja porkkanalaatikkon valmistin
aatonaattona. Meillä tehtiin "joulusiivous" vasta joulun jälkeen kaikessa rauhassa ja vaihdettiin puhtaat lakanat.
Nyt elämä on yhtä pomppimista, lenkkeilyä, pianonpimputusta, neulomista ja lukemista. Ai, pitäisikö sitä jotain muutakin tehdä?