Omena-marenkipiiras

Sunnuntain ajankulukseni selailin lehtiä. Löysin sattumalta herkullisen omenapiirakan ohjeen. Ajattelin kokeilla reseptiä, jos vaikka tarjoaisin piirasta erään tapahtuman kahvileivonnaisena. Minulla kun sattuu olemaan pakastimessa vielä viime vuotisia omenanpalasia. Ja hyväähän siitä tuli ! 
10 dl omenakuutioita, 1/2- 1 dl vettä, 2 rkl voita, 2 rkl fariinisokeria ja 3/4 tl kanelia
Taikina: 150 g margariinia, 1 dl sokeria, 1 muna, 2 dl kaurahiutaleita, 2 dl vehnäjauhoja, 1 1/2 tl leivinjauhetta ja 2 dl kermaa tai omenamehua
Marenki : 4 kananmunan valkuaista ja 2 dl sokeria
1. Kuumenna omenakuutioita vesitilkan kanssa kattilassa, kunnes ne hieman pehmenevät.Lisää kattilaan voi ja fariinisokeri ja kaneli. Anna maustua hetken ja jäähdytä.
2. Valmista taikina.Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna voimakkaasti vatkaten. Lisää kuivat aineet keskenään sekoitettuna ja lopuksi neste. Sekoita.
3.Laita piirasvuokaan leivinpaperi ja kaada taikina vuokaan. Levitä omenaseos päälle. Paista piirasta uunin keskiosassa 175 asteessa n. 45 min. 
4. Valmista marenki. Vatkaa valkuaiset ja lisää sokeri vähitellen. Kun piirakka on kypsä, levitä marenki päälle ja paista hetki 220 asteessa n. 10 min. 

4 kommenttia

  1. Vaikuttaa ihanalta! Marenki saa minut vain aina empimään...

    VastaaPoista
  2. Häh, miks sanoit miksi (Leena) ja (Terhi) miten niin vaikuttaa ihanalta jos se vaikuttaa ihanalta nii leivo sellanen! PS... Miksi marenki saa sinut empimään!!!???

    VastaaPoista
  3. Tänään kokeilin mutta rapaperin kanssa koska ei ollut omenoita kotona. Todella hyvä perusohje! Kiitos : )

    VastaaPoista