Unohtumaton juhla!

Kesän kynnyksellä saimme viettää isäni syntymäpäivää hänen täyttäessä 80 vuotta. Kauan odotettu juhla pidettiin Vaajakoskella, lähellä isän syntymäkotia, Savutuvan apajalla. Juhlassa oli paljon ohjelmaa, puheita ja lauluja. Tervetulolauluksi me tyttäret  lauloimme " Kamanat kohottukohot". Lastenlapset lauloivat Suutarin emännän kehtolaulun, jota isämme on meille lapsilleen paljon laulanut ja me lapset taas omille lapsillemme. Keitä te ootte te nuoret poijaat, kun en mä tunne teitä, piupali paupali piupali paupali....
Osa suvun naisista oli pukeutunut kansallispukuun, suuren päivän kunniaksi. Sisareni tuttu omistaa yli 130 kansallispukua, jolta saimme vuokrata puvut. Oli myös erittäin kätevä ratkaisu ikuiseen "mitä puen päälleni"- probleemaan!
Varasin itselleni hyvissä ajoin kampaaja-ajan ja tilasin netistä hiuslisäkkeen, josta minulle tehtiin nuttura. Oli ylellistä antaa kampaajan värkätä nutturaa syttyrälle ja nauttia hetkestä. Viimeksi olinkin käynyt kampausta ottamassa kolmekymmentä vuotta sitten. Samalla sain päähineen taitavasti hiuksilleni.
Olisin halunnut pukeutua Keski-Suomen kansallispukuun, mutta kuinkas sen nyt nätisti ilmaisisi.... en mahtunut niihin pukuihin. Ruovedenpuku oli kuin minulle tehty. Juhlateema jatkuu myös seuraavassa postauksessa, ehkä jopa seuraavissa....



5 kommenttia

  1. Ihanat kuvat ♥ Minua harmittaa vieläkin, ettei minulla ollut kansallispukua. Se olisi ollut niin juhlava.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Oli kyllä kiva pitää sitä pukua päällä, eka kertaa. Laitetaan uudelleen joissakin juhlissa joskus:)))

    VastaaPoista
  3. Voi miten arvokas ja kaunis juhla teillä onkaan ollut! Kunnioitettava ikä ♥ Noista hetkistä jää ihania muistoja mitä muistella yhdessä näiden rakkaiden ikääntyneiden kanssa :) Iloista kesänjatkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika kauniista sanoista! Kannattaa kyllä juhlia ja kokoontua koko suvun voimin.

      Poista