Minun lomani

Hetken mielijohteesta lähdin yksin reissuun Saksaan, siskoni luo. Sattumalta hänen miehensä oli suunnitellut lähtevänsä Suomeen perheen tyttärien kanssa. Luvassa oli siis luksusloma siskosten kesken. Minua odotti valmis "hotellihuone". Vain herne puuttui patjakasan alta.
Ensimmäisenä päivänä sain nukkua pitkään, lueskella ja lepäillä. Vapaa päivä teki tällaiselle työmyyrälle hyvää, vaikka minulla olikin laiska olo. En ole tottunut oleskelemaan.
Saksassa kevät oli jo vähän pidemmällä, kuin Suomessa. Puut kukkivat ja nurmet vihersivät. Mangolian kukinta oli alkamaisillaan. Teimme pitkiä kävelylenkkejä viiniviljelmillä ja muissa upeissa maisemissa. Joka päivä tuli käveltyä alle tai yli kymmenen kilometriä. Juteltiin pitkästä aikaa kaikki kuulumiset, suunnitelmat ja haaveet. Terapeuttista!
Kävelylenkkien lisäksi  kävimme kuntosalilla tekemässä Jumping fitnessiä. Voit katsoa alla olevasta linkistä, kuinka hauskaa voi liikunta olla. Innostuin hyppimisestä täysillä, eikä se ollut edes kovin vaikeaa ensikertalaisellekaan. Jumpan jälkeen saunoimme ja istuimme suolahuoneessa. Suolasaunassa teimme suolakuorinnan. Hassua, mutta ko.kuntosalilla miehet ja naiset saunoivat ja uivat samoissa tiloissa.


Benshaim on viehättävä pieni kaupunki. Yhtenä iltana kävimme intialaisessa ravintolassa syömässä herkullista kasvisruokaa. Heidelbergissä kävimme itämaisessa ravintolassa. Minulle uusia, ihania kokemuksia. Tänään kotona laitoin täytettyjä munakoisoja uuniin...
Nyt on kuntoilunkipinä istutettu. Minulle teki hyvää pieni irtiotto ja siskon kannustus oman kunnon ja hyvinvoinnin ylläpitoon. Loppujenlopuksi oma jaksaminen on kaikista tärkeintä.

8 kommenttia

  1. Ihana loma♥♥ Mahtaisinkohan minä pystyä tuohon Jumping fitnessiin...näyttää niin hauskalta..:)

    VastaaPoista
  2. Varmasti pystyt, kun minäkin:))) Se oli todella hauskaa. Pompin siskoni takana ja seurasin häntä. Selostus oli nimittäin saksaksi. Varmasti helpompaa suomeksi.

    VastaaPoista
  3. Ihan mahtavan kivan näköistä tuo pomppiminen! Kuulostaa tosi ihanalta tuo sun lomasi! Välillä tekee oikein hyvää irrottautua kotiympyröistä kunnolla. Hienoa kun sait levättyä ja rentouduttua!

    VastaaPoista
  4. Niin, se on kivaa... kunhan rakko pitää. Onneksi on apuja;) Tunsin voimaantuneeni ja päätin jo uudesta reissusta lokakuussa.

    VastaaPoista
  5. Ihanat lomakuulumiset! :)
    Liikkuminen on kyllä hyvä voimavara. Siihen kannattaa 'hurahtaa'! <3

    VastaaPoista
  6. Oli varmasti huippureissu!

    Jumping on hauskaa! Olen harrastanut sitä puolitoista vuotta, jumppasalini Korso Gym toi sen Saksasta Suomeen pari vuotta sitten. En tiedä, onko vieläkään muualla juuri tarjolla.

    Saksassa ja Itävallassa on muuten ihan tavallista, että naiset ja miehet saunovat yhdessä ja pukuhuoneetkin on yhteiset. Uimarannallakin vaihdetaan uikkarit ihan ilman pukuhuoneita. Ovat vielä vapautuneempia kuin me suomalaiset. :D

    VastaaPoista
  7. Niin ja sen kyllä huomaa jumpingissa, jos lantionpohjalihakset eivät ole kunnossa! Aina pitää olla rakko tyhjänä, usein joku käy kesken tunnin vessassa. ;)

    VastaaPoista