Ystäväkirja


Sain Ystävänkirja-haasteen Heliltä, joka pitää Kotoisaa arkea blogia. Kiitos Heli! En ole pitkään aikaan vastaillut haasteisiin, mutta jostain syystä nyt tartuin tilaisuuteen. Minulta kysyttiin nämä kymmenen kysymystä:
1. Perheesi?
Minulla on mies ja kolme tytärtä. Yhteistä elämää olemme viettäneet lähes 30 vuotta. Tyttäret ovat 20v, 21v ja 22v. He asuvat jo omillaan. Kahdella tyttärellä on koirat, Puppe ja Aarre.
2. Mitä teet työksesi?
Perustin kymmenen vuotta sitten yrityksen, Kotipalvelu Johannan. Teen pääasiassa kotisiivouksia.
3. Minkä taidon haluaisit osata/oppia?
Ajankohtainen kysymys. Meille on tulossa tällä viikolla piano ja haluaisin oppia soittamaan. Lapsena olen ottanut pianotunteja, mutta osaan soittaa vain yhden kappaleen. Laitoin tavoitteen matalalle ja ajattelin opetella aluksi yhden uuden kappaleen. Tykkään pimputella.
4. Mikä ärsyttää arjessa eniten?
Työ vie tällä hetkellä liian ison osan elämästäni. Juuri tänään ajattelin vähentää tai olla ainakin lisäämättä siivouspaikkoja. Teen liian paljon viikonloppuisinkin töitä. Mikä on tietysti vain oma valintani.
5. Mikä ilahduttaa arjessa eniten?
Arjessa on paljon ilahduttavia asioita. Vaikea laittaa jotain tärkeintä. Mutta toimivat WhatsApp ryhmät, oman perheen, ystävien ja sukulaisten väliset. Olen huomannut, että me kaikki tarvitsemme toisiamme. Välillä pyydetään apua ja välillä kahviseuraa. Aina on joku, joka on kiinnostunut jutuistasi.
6. Ruokabravuurisi?
Tykkään paistaa lohta pannulla ja laittaa siihen päälle juusto-tillikastikkeen. Teen myös aika usein siskonmakkarakeittoa. Riisipuuroa meillä tarjotaan myös usein.
7. Hävettää tunnustaa? ...mutta en osaa puhua kieliä.
8.Jos saisit rajattomasti rahaa, mitä tekisit?
Voin käsi sydämellä sanoa, että en haluaisi rajattomasti rahaa. En lottoa enkä usko äkkirikastumisiin.
Kun on koko elämänsä tottunut niukkaan rahantuloon, ilonlähteet ovat aivan muualla. Olen aina tehnyt paljon kaikkea itse. Olen oppinut käyttämään mielikuvitusta. Ja pieni rahanpuute on opettanut ahkeruuteen. Nyt pitäisi vaan oppia välillä vähän löysäämään ja olemaan. Loppujen lopuksi rahaa ei paljoa tarvitse, kunhan saa kaiken tarpeellisen vaan ostettua. Ja ymmärryksen, mikä on tarpeellista.
9. Ketä julkisuuden henkilöä ihailet ja miksi?
Olen tässäkin vähän pihalla. Minulla ei vaan jää julkkikset mieleen. Enkä toisekseen pidä julkisuuden henkilöitä kovin ihmeellisinä. Pitäisi ehkä ihailla jotakuta, mutta en vaan tiedä ketä. Minusta tuntuu, että vaikka monet ovat julkisuudessa ja saaneet jotakin mainittavaa aikaiseksi, moni tavis on saanut yhtä paljon aikaan. Ja julkisuudessa annettu kuva ei välttämättä vastaa todellisuutta. Ihailen sellaisia, jotka tuovat oman tarinansa julkisuuteen ja saattavat näin auttaa meitä monia muita.
10.Elämänviisautesi tai mottosi?
Rahalla ei tee mitään, ellei sillä tee mitään!

Haastan kaikki, jotka haluavat ottaa haasteen vastaan. Laita vinkki vaikka kommenttiosioon, niin tiedän kurkata sinun vastaukset. Kysymyksiä voi keksiä itse uusia tai käyttää vanhoja. Voit laittaa myös kuviasi. Ja haasta itse mukaan ihania bloggaajaystäviä.

5 kommenttia

  1. Olipas kiva tutustua sinuun paremmin näiden vastausten kautta. Ihania elämän arvoja sinulla on! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen maalla kasvanut suuressa perheessä. En tiedä onko ihania, mutta ainakin rehellisiä ja yksinkertaisia.

      Poista
  2. Kiva kun vastailit!

    Hmm, nyt kyllä tunnen itseni aika ahneeksi, kun mulle kyllä raha kelpais! Toisaalta mä en kaipaa sitä siksi, että vois hullunaan tuhlailla ja huvitella ja ostella ITSELLENI, vaan lähinnä siksi, että sen avulla pystyisin auttamaan montaa ihmistä ja etenkin eläimiä ja eläinsuojelutyötä. Olis todella mahtavaa avustaa eläinsuojelujärjestöjä ja sen sellaisia.

    Mä olen kanssa tottunut elelemään rahallisesti aika vähällä, ja minusta se on ollut vaan hyvä juttu, vaikka aina ei kyllä ole välttämättä paljoa naurattanut, kun on ollu liiankin tiukkaa hetkellisesti. Mä olen luonteeltani jonkin sortin minimalisti, enkä usko, että isokaan raha muuttaisi sitä ajattelutapaa, että "ei tarvii omistaa enempää kuin se, mitä oikeesti tarvitsee".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei älä vaivaannu vastauksestasi. Ymmärsin hyvin pointtisi. Ja sinulla olisi tosiaan jalo ajatus! En todellakaan saanut ahnetta kuvaa sinusta ja tuohan oli vain ajatusleikkiä. Minä itse en tiedä tulisiko hyväntekeväisyyteen oikeasti tilaisuuden tullen minun annettua (jos sokaistuisin rikkaudesta)ja pelkäisin ihmissuhteiden muuttuvan... mutta kaikkihan on vaan mielikuvitusta:)))

      Poista
  3. Kivoja vastauksia ja mukava tutustua näin vähän paremmin :)

    VastaaPoista