Nyt on ollut hiljaiseloa täällä blogissani, mutta kulisseissa tapahtuu. Lupasin kertoa juhlajärjestelyjen etenemisestä. Ja paljon on ehtinyt tapahtua, vaikka paljon on vielä tekemistä. Juhlan sankari on parhaillaan Saariselällä riparilla. Minä tuskailin ylimääräisen jääkaapin ja pöytien löytymisen kanssa. Purin huolta siskolleni, joka sai molemmat minulle hankittua. Kolme hienoa pöytää töröttää jo meidän terassilla. Pikkuleivät ja kakkupohjat on pyöräytetty.
Meidän huushollissa ei ole ollut ainuttakaan viherkasvia. Jostakin sain nyt päähäni, että pari amppelia on hankittava. Ja kyllähän ne kodikkuutta luovat...jos pysyvät hengissä. Ehkä ostan talvella sitten uudet, jos eivät viihdy hoidossani.
Juhlissa ajattelin tarjota pientä suolasta, vähän niin kuin ruokatarjoilua. Lämpimänä pääasiassa perunoita ja lihapullia. Lisukkeena kaikenlaista kylmää, salaatista kalalautaseen. Meillä on ollut saman tyylinen tarjoilu kahden edellisenkin tytön rippijuhlissa. Minusta se on kätevää, kun on vieraita läheltä ja kaukaa. Ja juhlat venyvät usein iltaan asti, jos vieraat viihtyvät. Jälkiruuaksi tarjoan yleensä vain täytekakkukahvit, pienellä pikkuleipä-makeis lisällä.Lihapullat tein itse. Keksin laittaa ne rasioihin, jotka tulivat jauhelihan mukana. Näin varsinaiset rasiani eivät ole pakastimessa ja säästän juhlien jälkeistä tiskiä.
Pihoja koristelin kesäkukilla, jotka sain vihdoin hommattua. Luulin jo jääväni ilman, kun viivytin hankintaa niin kauan. Mutta kaupathan ovat vielä kukkia täynnä. Samettikukat on tilattu veljeni tytöltä, joka kasvattaa kukkaset itse siemenistä. Jo useana vuonna hän on kasvattanut ja myynyt kesäkukkia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Muistatko Laurinniemen mummolasta tuon ylemmän
VastaaPoistaviherkasvin?
Touhukas postaus, kauniita kukkia.
Juhlatunnelma alkaa nousta jo näistä valmisteluista. Hyvällä mallilla hommat!
Muistan. Ehkä se vaikuttikin ostopäätökseen. Osaisimpa vain hoitaa niitä.
VastaaPoista