Vuodetarjotin


Joku aika sitten halusin kovasti vuodetarjotinta. Etsin kaupoista ja kyselin jopa lainaksi. Olin järjestämässä silloin jalkavaivaiselle siskolleni kivaa vierailuiltaa vaakatasossa. Silloin ei löytynyt, mutta lopulta ostin Ikealta. Toisaalta olisin halunnut tyylikkäämpää, mutta toimittaahan tuokin kapine asiansa. Joskus on tullut mieleen, että kaikkea minäkin hankin. Jopa olen turhakkeeksikin mielessäni luokitellut, kunnes tuli oikea tarve vastaan. Nyt en pärjäisi ilman. Kun haluan kipsijalkani kanssa tehdä "toimistotöitä", koko repertuaari on valmiina tarjottimella.  Ja kyllä siihen kahvikuppikin mahtuu...
Tämä on huoneessani nykyään todellisuus. Vietän suurimman osan ajastani leveässä sängyssä. Kuvaan, kirjoitan, neulon, järjestelen, postailen ja jumppaan jalkaani.  Aika kuluu kuin iltamissa...

Historian havinaa

Jotta aikani ei kävisi pitkäksi, kaivelin kaappejani ja löysin pinon työmaata. Listalla ensimmäisenä on tyttäreltäni Millalta saamani kirja, joka pitäisi täyttää ja palauttaa. Onneksi tykkään täyttää tällaisia kirjoja, sillä aikoinaan täytin joka tytölle kolme vauvakirjaa ja vielä odotusaikani kirjat kaikille.
 Homma etenee pikkuhiljaa... Kävin vanhemmillani tutkimassa minun lapsuuden ajan valokuvia ja yhden lauantain skannailin ja tulostin kuvia. Onneksi minulla on nyt aikaa "vaipua" menneeseen ja miettiä leikkejäni ja kavereitani. Siinä vierähtää helposti tunti jos toinenkin.
Seuraavaksi tällainen kasa odottaa järjestelyä. Luulin, että tämä homma odottaa eläkeikää, mutta nyt pitää ottaa tätäkin "härkää sarvista".  Onhan minulla vielä kolme viikkoa aikaa...
Myös äidin tekemä ja antama kansio minun lapsuudesta, odottaa pientä tiivistystä ja laittoa. Olen äidilleni kiitollinen, että hän on säästänyt paljon tuotoksiani ihan vauvasta lähtien. Ja jaksanut lajitella ne minulle häälahjaksi. Näitä tulee selailtua aina silloin tällöin.
 Suurin ja työläin kirja odottaa täyttymistään, Perhekirja. Saimme sen tädiltäni häälahjaksi 28 vuotta sitten. Aloitin sen kyllä, mutta aikojen kuluessa tahti on hiipunut. Nyt tuntuu suurelta urakalta ottaa kaikki selvää ja miettiä, milloin kukakin on käynyt rippikoulun ja valmistunut mistäkin koulusta. Kirjan lehdetkin ovat kellastuneet... Kirjassa on yhteensä 239 sivua ja onneksi sivulla 167 alkaa muistot aikuisten lastemme kanssa. Siihen kyytiin ehdin vielä, jos äkkiä hyppään...
Helpommalla tästäkin pääsisin, kun veisin vaivihkaa koko kirjan roskiin. Mutta toisaalta... olisko tätä kiva joskus selailla ja muistella elettyä elämää?  Ja jos vaikka muisti alkaa joskus pahemmin pätkimään...  Onko sinulla tällaisia tekemättömiä, sivuun siirrettyjä,  joskus sitten- töitä?

Pannuille myssyjä

Nyt kun on ollut aikaa yllin kyllin, puikot ovat saaneet kyytiä. Katselin pinterestistä kivoja malleja  ja rupesin neulomaan niitä omien teepannujen mitoille ja muodoille.
Minulla on taipumusta innostua kivoista jutuista. Niinhän tässä myssy- asiassakin kävi. Alkoi joka kannu saada villapaitaa päälle, niin kuin mieheni sitä nimitti. Kuulemma kohta kupitkin saa villahousut!
Virkkausta olen harrastanut todella vähän, mutta etsin youtubesta kukkien virkkausohjeita ja opettelin pari mallia. Onneksi jotkut himovirkkaajat jaksavat tehdä videoita ihan alkusilmukasta työn päättelyyn. Muutaman kukkasen jälkeen osasin jo ihan itse virkkailla.
Tupsuja opin tekemään jo ihan pikkuisena tyttönä. Siskoni tai äitini opetti ja niitähän silloin sitten tehtiin...
 Mehiläisen tein mallista kokeilemalla. Virkkaaminen on yllättävän helppoa ja kivaa. En minä tiedä puolipylväitten ja muiden silmukoiden nimiä, mutta jotakin virkaten vaan värkkään...
Huovutus oli minulle myös aivan uusi tuttavuus. Siskoni ei löytänyt valmiita pallosia, niin hän sanoi, että huovuta itse. Tosiaan... taas youtube esiin ja huovutushommiin. Kerronpa siitä joku toinen kerta.

Eka viikko lusittu

Piti kertoa elämästä neljän seinän sisällä, mutta innostuin tapaamaan tytärtäni kaupungissa, kun mieheni lähti katsomaan kauden viimeistä jalkapallopeliä. Pelit ovat olleet yleensä perjantaisin ja silloin minulla on ollut mahdollisuus tavata ystäviäni tai tyttäriäni vaikka kahviloissa.
Tilasin korvapuustin, koska perjantaina oli ,Ruotsista meille rantautunut, korvapuustipäivä. Ja korvapuustithan ovat aivan ihania. Jos kotona leivon, olenkin yleensä tehnyt kanelisia, sokerisia ja rasvaisia pullia. Ahhhh!!!! Nyt täytyy kyllä sanoa, että en ole koskaan syönyt parempaa pullaa kuin tämä. Näitä löytyy Espresso housesta...
Kotona olen neulonut paljon. Annoin heti alkuviikosta siskolleni listan tarvitsemistani villalangoista. Niitä onkin sitten saapunut pitkin viikkoa, kotiin kannettuna. Vielä odottelen punaisia huopapalloja sekä lasihelmiä eli vadelmia ja sinisiä huopapalloja mustikoiksi. Teenkin varmasti tulevina viikkoina neulomisistani kertovaa juttua kuvien kera...
Olen myös ahertanut ensimmäisen "tilaustyöni" kimpussa. Vähän jännitti aloittaa työtä toiselle, koska omaksi ilokseen voi maalailla mitä sattuu. Koskaan ei voi tietää, täyttääkö työ saajan odotukset ja onko se pakko ripustaa seinälle, koska se nyt on äidin tekemä. Eli siis tyttärelle menee...

Mökkeilyn pakkolopetus

Talkoot alkoivat loistavasti aamun ahkeruuskahveilla, kun porukka oli soudettu saareen. Puita pätkittiin, maisemaa avattiin järvelle, pöllejä kannettiin ja risuja polteltiin isoissa kokoissa.
Isänikin saatiin tuotua saareen "päällysmieheksi". Hän katseli touhuavaa porukkaa ja vähän huolestuneena kyselin, onko moottorisahojen pärinä liian kovaa ääntä. Isä vastasi, että "ei ollenkaan...tuttua, mieleistä työn ääntä".
 Pienetkin touhusivat innolla porukan mukana. Taisi jotkut olla kalastelemassakin, tosin nihkein tuloksin. Monta tuntia tehtiin hikihatussa hommia, puolijuoksua. Vein ihmisille kokista voimajuomaksi, kun naamat alkoivat näyttää väsyneiltä. Heittelin risuja kokkoon ja yhtäkkiä nilkka taittui ja paukahti. Tunsin heti, että nyt sattui pahasti! Onneksi lähellä, risuja myös heittelemässä, oli veljeni ensihoitaja-vaimo. Sain sidos- ja lääkeapua välittömästi ja minut autettiin mökkiin odottelemaan ruokaa...
 Olin esivalmistellut ruuan kotona ja ajattelin, että muurikkapannuun heitellään sipulit, halloumjuustokuutiot, broilerisuikaleet, riisit, kukkakaalit ja porkkanat. Yksi veljistäni otti ruuanlaitto-ohjakset käsiin ja valmisti hetkessä höyryävää herkkua. Jälkkäriksi olin tehnyt pellillisen omenapiirakkaa.
Illalla sairaalassa alkoi totuus valjeta pikkuhiljaa... nilkkani oli murtunut ja joudun pitämään kipsiä kuusi viikkoa! Kipsaava sairaanhoitaja kyseli lempiväriä, että mitä vedetään pintaan. Olin niin maassa, että ajattelin, että aivan sama. Täällä olis pinkkiä... sitä sitten. Oikeesti? Joo, siitä vaan...
Nyt olen opetellut hitaampaa elämää pakon edessä. En olisi uskonut, kuinka pienetkin asiat voivat tuntua työläiltä. Vaatteiden pukeminen, ruuanlaitto, pyykkihuolto, jopa hampaidenpesu. Tavaroiden kuljettaminen on todella hankalaa ja joka hetkistä. Yksi hyvä asia kipsissä on, että sen saa kastella. Saa käydä suihkussa, saunassa ja jopa uimassa. Mutta se nyt ei ole tullut mieleenikään! Seuraavassa postauksessa kerron elämästäni neljän seinän sisältä.




Vahingossa uusi harrastus

Silmiini osui lehdessä Svetlana Ruohon taidenäyttely Jämsässä. Pyörähdimme siellä kauniina kesäpäivänä. Ateljeen seinässä oli ilmoitus taidekurssista ja ehdotin sitä tyttärilleni, jotka ovat luovia ja tykkäävät tehdä kaikenlaista taidetta. Innostuminen oli vähän laimeeta ja houkutellakseni kysyin, että lähdettekö, jos minäkin lähden. Minun kokemukseni on peruskouluajoilta, kuvaamataidon tunneilta. Olen kyllä aina halunnut maalata ja sain lapsena paletin joululahjaksi. Se jäi käyttämättä. Samoin murrosiässä ostamani taulunpohja. Siis kiinnostusta on ollut, mutta toteutus on jäänyt asteelle nolla.
Pääsimme kaksi- iltaiselle kurssille ja ajattelin maalata mieheni vanhan Pimpo-nallen. Pimpo on alunperin poikanalle, mutta minun käsittelyssä muovautunut ajan saatossa tytöksi. Hahmottelin nallukan lyijykynällä taulupohjalle ja aloitin työni akryylimaaleilla maalaten. Olin innoissani kuin lapsi karkkikaupassa!
Kurssiin kuului iltapala ja Svetlana oli keittänyt teetä ja tehnyt vähän voileipiä. Tauko teki hyvää, vaikka en olisi malttanut "tuhlata aikaa".
Kun sain ensimmäisen maalaukseni valmiiksi, aloitin hahmottelemaan heti uutta.

 Tämän työn tein kotona aivan yksin, ilman minkäänlaista ohjausta. Olisi ollut kiva kysellä neuvoja ja ohjeita kokeneelta, ammattitaitoiselta ja hyvältä taiteilijalta.
Auringonvaloa vähän lisää...
Taidepostaukset tulevat varmasti jatkumaan, vaikka tahti riippuu tämän elämäntaiteilijan tuottelijaisuudesta. Yksi jännä juttu on myöskin luvassa, sillä Svetlana on maalannut keskimmäisen tyttäreni. Hän innostui kovasti nähdessään meidän tytöt ja pyysi heitä malleikseen. Svetlana maalaa paljon mm. nuoria tyttöjä. Milla kävi hänen mallinaan ja odotan innolla taiteilijan näkemystä hänestä.
Saattaa olla, että taulu tulee vielä tännekin näytille... 

Vanha suola janottaa...

Olen seuraillut siskoni blogia https://kukkaetkaali.blogspot.com/ , vaikka en ole ollenkaan innostunut puutarhanhoidosta. Tai ainakin luulin niin... Siskoni kirjoittaa hauskasti kukista kanoihin ja muihin pihapiirin eläimiin. Hänen kuvansa ovat myös upeita, hyvin otettuja ja vaikuttavia. Ehkäpä juurikin niiden vuoksi, minuun on tarttunut puutarhapöpöjä.
Lainasin siskoni luona asuvaa "lapiomiestä", joka sattuu olemaan myös minun veljeni. Sain idean istuttaa pioneja taloyhtiömme sisäpihalle, jossa töröttää vain lipputanko. Kaivoimme kolme kuoppaa ja istutimme nyt syksyllä vain yhden pionin, Rubra plena (kerrottu punainen). Keväällä istutan valkoisen ja vaaleanpunaisen. Haaveilen hakevani omista puskistani suloisia kukkia ja nuppuja maljakkoihini... Toiveet ovat korkealla, sillä nyt sain asiantuntevat neuvot ja avut.
Lauantaina lähdimme saareen yöksi. Paikka on erityisen rakas veljelleni, sillä hän on myös kova kala- lintu- ja luontomies. Päätimme putsata kaikki linnunpöntöt, jotta lintujen on kiva keväällä aloittaa taas sisustushommelit siistiin pesiin. Pesiähän sitten löytyikin puusta jos toisesta. Ekan pöntön jälkeen veljeni pyysi saada itse rueta siivoushommiin.
Puhdistimme myös rännit neulasista. Kiipesin tikkaita ja rupesin hommiin. Ei mennyt aikaakaan, kun kuului kysymys "saisinko minä?" Ja niin minä taas pitelin tikkaita. Minut komennettiin hakemaan vettä järvestä ja rännimies huuhteli paikat puhtaaksi. Mietin, että en kai liikaa teetä hommia, mutta ei minun tarvinnut mihinkään pyydellä. Välillä kiertelimme etsimässä olemattomia kanttarelleja ja katselemassa kompostit ja kaivetut ojat. Paistelimme muurinpohjalettuja, saunoimme ja uimme. Ensi keväänä rakentelemme pihagrilliä, johon tarvitsemme taas lapiomiestä. Varaus on tehty.